14. marraskuuta 2013

Gluteenittomat teeleivät

Leivoin tuossa viime perjantaina gluteenittomia teeleipiä, jotka onnistuivat niin loistavasti, että ne tuli syötyä loppuun heti seuraavana päivänä. :D Niinpä jouduinkin leipomaan toisen satsin maanantaina täyttämään teeleipä-himojani. Muunsin ohjeesta gluteenittoman siitä syystä, että olen vatsavaivojeni takia kokeillut gluteenitonta ruokavaliota nyt reilun kahden kuukauden ajan. Luonnollisesti ohje on kuitenkin helppo muuntaa tavalliseksi vain vaihtamalla kaurahiutaleet ja jauhot tavallisiin.


1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kaurahiutaleita
3 dl gluteenitonta jauhoseosta
3 tl leivinjauhetta
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1 dl porkkanaraastetta
50 g sulatettua voita
2 dl maitoa


Leipominen ei paljon tämän simppelimmäksi muutu! Laita ensin uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sulata voi odottamaan sen lisäämistä taikinaan. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sitten joukkoon raastettu porkkana (porkkanan sijasta juustokin kävisi hyvin), maito ja sulatettu rasva. Tee pellille kaksi pyöreää (tai miksei vaikka neliötä, jos niin haluat) teeleipää ja laita komeudet uuniin 15-20 minuutin ajaksi, kunnes leipäset ovat saaneet mukavasti väriä pintaansa.


Parhaimmiltahan ne taitavat maistua uunituoreena! Omani söin voin ja juustosiipaleen kanssa kera kupillisen kaakaota. Ihan herahtaa vesi kielelle näitä kuvia katsellessa. Harmi vain, että tuo toinenkin satsi on jo löytänyt tiensä parempiin suihin. Ehkä nyt pidän pienen tauon teeleivistä, ettei tule ähkyä. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti