2. toukokuuta 2013

Todd Burpo & Lynn Vincent: Taivas on totta


Kävin toissapäivänä kirjastosta lainaamassa Todd Burpon ja Lynn Vincentin kirjoittaman kirjan Taivas on totta, jota tuossa taannoin ystäväni luona muutamien sivujen verran lueskelin. Siitä lähtien olen tuon kirjan halunnut lukea ja nyt kävin sen kirjastosta lainaamassa. Aloitin kirjan lukemisen tuona samana päivänä ja tarina olikin yllättäen niin mukaansatempaava, että en pystynyt keskeyttämään kirjan lukemista kuin muutamaksi pieneksi hetkeksi ennen kuin se jo loppuikin.

Kirja kertoo koskettavan tarinan Burpojen perheestä. Viimeinen vuosi on ollut perheelle rankka, sillä ensin perheen isä Todd katkaisee jalkansa, jonka jälkeen hänellä todetaan munuaiskiviä ja kuukautta myöhemmin hän löytää rinnastaan kyhmyn, joka todetaan rintasyövän esiasteeksi. Kun valo alkaa vihdoin kajastaa tunnelin päässä Burpon perheelle ja Todd alkaa tervehtyä, sairastuu perheen nelivuotias Colton -poika vakavasti. Tulehdus umpisuolessa diagnosoidaan virheellisesti vain tavallisesti vatsapöpöksi, mikä johtaa umpisuolen puhkeamiseen ja ensin yhden, lopulta useiden märkäpaiseiden muodostumiseen vatsaontelossa. Leikkauksen aikana Colton vierailee taivaassa ja palaa kertomaan kokemuksistaan vanhemmilleen.

Kirja on upea kuvaus pienen Colton -pojan taivasmatkasta. Tätä ei voi muuta kuin suositella.

*****

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut itsekkin tuon kirjan ja on aivan mahtava! :)

    Pakko kysyä että oletko itse uskovainen/uskotko Jumalaan?
    P.s kiva blogi jonka löysin aivan juuri, mutta taidan jäädä seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olen uskovainen. :) Tosin jos enemmän vanhoja postauksiani luet, niin se taitaa kyllä aika hyvin käydä ilmikin. ;) Tervetuloa seurailemaan!

      Poista