25. huhtikuuta 2013

Blessings Journal - Grow in Grace


Kerran jos toisenkin on tainnut tuo eläkkeelle juuri jäänyt päiväkirjani vilahtaa täällä blogin puolella. Olen kahdeksanvuotiaasta saakka kirjoittanut päiväkirjaa, enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Toisinaan kirjoitan joka päivä, toisinaan merkintöjen välissä on kuukausienkin kuiluja. Melkein kolme vuotta ehti tämä ensimmäisessä kuvassa näkyvä isältä ja äitipuolelta nimipäivälahjaksi saatu kierrevihko tehtävässään palvella, ennen kun sen viimeisenkin rivin täytin eilen kirjoituksellani.


Kaikeksi onneksi minulla on laatikossani ollut odottamassa tähän tehtävään seuraaja jo reilun kahden vuoden ajan. Tämän, järjestyksessään kymmenennen päiväkirjan, sain ystävältäni Luisalta. Vihdoinkin tämäkin pääsee käyttöön. :)


Päiväkirjan ihanana yksityiskohtana on jokaisen sivun alalaidassa oleva raamatun jae. Luulin itse asiassa aina tähän päivään saakka, että jae olisi eri jokaisella sivulla, mutta kun etsin tätä kuvaa varten mielestäni kaunista jaetta, niin huomasin, että ne toistuvatkin tasaisin väliajoin kirjan sivuilla. Noh, eipä tuo mitään haittaa. :)

2 kommenttia:

  1. Mä oon jotenkin kuvitellu että toi edellinen kirja oli toi mun antama ja oot vaan tuunannu sen :D Mutta hyvä kun tämäkin pääsee käyttöön :) Oon itseasiassa iteki aina luullu (omastakin tuollaisesta vihosta) että siellä on eri teksktit :D Mutta mulla ne on ainaki melkeen aina osunu kohdalleen jos oon jotain kirjottanu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eei toi edellinen oli isältä ja Ritvalta nimpparilahja. :)

      Poista