3. tammikuuta 2013

New Year's Resolutions

Joanna kirjoitti fiksusti blogissaan Muuttolintuja syksyllä uudenvuoden lupauksista. Joanna totesi perinteisten lupauksien kaatuvan siihen kuinka vuotta varten tehdään vain yksi tai korkeintaan muutama maata mullistava lupaus ja kaikki toivo sitten lasketaan niiden varaan. Hyvin usein nuo suunnitelmat ovat tuomittu epäonnistumaan jo suunnitteluvaiheessa, kun hullunkiilto silmissä luvataan laihtua kaksikymmentä kiloa, liikkua kahdeksan kertaa viikossa tai lopettaa karkinsyönti kokonaan. Joanna ratkaisi ongelman tekemällä yhden suuren lupauksen sijaan viisikymmentä lupausta: osa suurempia ja osa pienempiä. Näin lupauksista jokunen väkisinkin onnistuisi, eikä vuoden onnistuminen jäisi yhden lupauksen toteutumisen varaan. Tämä idea vaikutti sen verran toteutuksen arvoiselta, että niimpä minäkin teen tänä vuonna viidenkymmenen lupauksen listan. Vuoden päästä nähdään kuinka monta niistä sain toteutettua. :)

Tumblr_ldp53socrw1qe3qauo1_500_large

001. Luen vähintään kaksikymmentä kirjaa.
002. Lähden ensimmäiselle ulkomaanmatkalleni.
003. Saan uuden ystävän.
004. Opettelen olemaan vielä entistäkin spontaanimpi.
005. Yritän päästä eroon turhasta stressaamisesta.
006. Opin jotain uutta.
007. Ostan itselleni kunnon kameran.
008. Vien vanhoja vaatteitani kirpputorille.
009. Vietän enemmän aikaa Jumalan kanssa. 
010. Käyn enemmän sunnuntaikokouksissa.

397610_10151152548296436_1337225975_n_large

011. Lähden vaihtoon.
012. Etsin itselleni seurakunnan vaihtoni aikana. 
013. Käyn kasteella. 
014. Yllätän jonkun ystävistäni. 
015. Autan tuntemattomia ihmisiä.
016. Otan tatuoinnin.
017. Kirjoitan blogia enemmän kuin viime vuonna. 
018. Päivitän blogiani aktiivisesti myös vaihdon aikana.
019. En hanki itselleni liikaa tekemistä.
020. Käytän vähemmän hissiä kerrostalossamme.

Knitting_illustration_large

021. Kudon jotain valmiiksi asti.
022. Kehun toisia ihmisiä. 
023. Teen jotain yllättävää.
024. Säästän rahaa vaihtoonlähtöä varten.
025. Katson loppuun Gilmoren tyttöjen tuotantokaudet.
026. Juon enemmän vettä.
027. Kirjoitan päiväkirjaa.
028. Kirjoitan paperisia kirjeitä.
029. Liukuvärjään hiukseni.

262905_308696179248303_1266979258_n_large

030. Olen onnellinen. 
031. Kokkaan ja leivon enemmän.
032. Käyn Hard Rock Cafessa. 
033. Käyn Starbucksissa.
034. Siivoan asuntoamme useammin.
035. Teetän valokuvat kertakäyttökamerastani.
036. Käyn Espoossa Luisan luona (päätin tämän juuri ;)).
037. En jätä mitään rästitehtäviä tai -tenttejä vuodelle 2014.
038. Yritän olla sosiaalisempi.
039. Käyn treffeillä.

Tumblr_lsumv3btgy1qciek8o1_500_large

040. Käyn jossain missä en ole koskaan aikaisemmin käynyt.
041. Käyn teatterissa.
042. Löydän kenties sen oikean?
043. Vietän paljon aikaa ystävieni kanssa. 
044. Saan vihdoin valmiiksi yhden perässä roikkuneen oppimispäiväkirjan.
045. Hankin itselleni Fjällravenin repun.
046. Hankin legginssien tai sukkahousujen kanssa käyviä yläosia.
047. Päivitän blogini ulkonäköä.
048. En perusta päätöksiäni niinkään muiden mielipiteille. 
049. Nautin elämästäni. 
050. En ota himpun vertaakaan stressiä näistä lupauksista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti