24. joulukuuta 2013

Merry Christmas!


Haluan toivottaa teille jokaiselle oikein ihanaa ja siunattua joulua! Täällä on vietetty joulua tähän mennessä hyvin syöden (minulla on erittäin intohimoinen suhde joulukinkkuun), leväten ja jouluohjelmia katsellen. Seuraavaksi vuorossa olisi haudoilla käymistä, saunomista ja lopulta myös sitten sitä lahjojen availua. ;) Palaillaan asiaan varmaankin tuossa välipäivinä!

22. joulukuuta 2013

Kotimatka, joka meni aivan pipariksi

Myös täälläkin on vihdoin hiljennytty ja yritetty rauhoittua joulun viettoon. Viimeisen lahjan ostin ja käärin paperiin maanantaina ja jouluteloille jätin asuntoni Jyväskylässä tiistaina. Kotimatkani järjestyi tänä vuonna hieman poikkeuksellisella tavalla, sillä minä nimittäin matkustin joulunviettoon tuolla surullisenkuuluisalla piparilipulla. Jos jollain ei ole mitään hajua mistä puhun, niin valaisen teille tätä melko paljon mediatilaa saanutta tempausta lyhyesti. Matkahuollolla oli siis 17.12. tempaus, jolloin tietyt kriteerit täyttävällä piparilla oli mahdollisuus saada matkalippu vaihdossa piparia vastaan, joka oikeutti yhteen täysin vapaavalintaiseen matkaan päivän aikana. Tempauksestahan nousi lopulta valtava jupakka lippujen todella rajallisen määrän takia. Itse olin kuitenkin ajoissa paikalla ja sain lunastettua piparilippuni kotimatkaa varten. Myös Keskisuomalainen oli saanut vihiä tempauksesta ja niimpä paikalta löytyi  myös lehtikuvaaja ja -toimittaja. Videomateriaalia tästä valitettavasti löytyy Keskisuomalaisen nettisivuilta.


Joululahjojen hankkimisen onnistuin tosiaan tänä vuonna aloittamaan todella aikaisin ja ensimmäinen lahja odottikin kaapissa saajaansa jo syyskuun tienoilla. Tai, no jos itseasiassa ihan tarkkoja ollaan niin yksi paketista löytyvä lahja on ollut kaappien kätköissä jo viime joulusta saakka. :p Viimeinen lahjus meinasi tuottaa hieman päänvaivaa, mutta onneksi sekin löytyi jo viikkoa ennen jouluaaton H-hetkeä. Paketoin lahjat jo valmiiksi Jyväskylässä ja ihana kämppikseni otti kaksi kassillista näitä lahjojani ja vähän muitakin tavaroitani etukäteen autolla mukaansa tänne kotopuoleen, jotta minun ei tarvinnut ihan hukkua tavarapaljouteen kotimatkalla, jonka tosiaan taitoin sillä bussilla.

Tämän vuotiseen lahjojen paketointiin olen aivan erityisen tyytyväinen. Pidän ihan laittoman paljon lahjojen paketoimisesta ja etsinkin Pinterestistä hyvän tovin ideaa tämänvuotisten lahjojen käärimiseen. Alkuperäisenä ideana oli laittaa tuon ruskean paperin päälle erikokoisia kakkupapereita ja sitten sitoa paketit punaisella nauhalla. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat siinä vaiheessa kun löysin tuon ihanan sinisävyisen jääkarhu-paperin, jota en vain voinut vastustaa. Halusin kuitenkin edelleenkin käyttää tuota ruskeaa paperia, sillä pidän siitä todella paljon, ja lopulta löysinkin jälleen Pinterestistä idean käyttää toista paperia tehosteena ruskean paperin päällä. Yllä näette sitten lopputuloksen. :) Minkäslaisia lahjojen paketoijia siellä on? Panostatteko paketointiin vai onko se vain ja ainoastaan pakollinen paha, jolla lahjat saadaan saajaltaan piiloon? 


Olen myös saanut vuosittaisen pestin toimia isän aputonttuna. Hän nimittäin kuuluu siihen joukkoon, joka ei juurikaan perusta lahjojen paketoimisesta, joten hän on joka vuosi delegoinut sen minulle tajutessaan, että minä osaan paketoida lahjat kiitettävän hyvin. Toisessa kuvassa kääreensä saa lahja äitipuolelleni.

Tosiaan, joulu olisi nyt tarkoitus viettää täällä maaseudulla, mutta välipäivien aikana palailen sitten varmaan jo Jyväskylään ja vietän siellä sitten vuodenvaihdetta. Täällä nimittäin tuskin tapahtuu tuolloin mitään ihmeellistä ja seurakunnalla Jyväskylässä on uudenvuoden vastaanotto, joten mieluummin menen sitten sinne. :p Saattaapi olla, että kuulette minusta vielä ennen ylihuomenna koettavaa jouluaattoa, mutta jos jostain syystä näin ei käykkään, niin varmuuden vuoksi toivottelen teille jo hyvät joulut. Toivon siis kaikille oikein rauhallista, rentouttavaa, siunattua ja ihanaa joulunaikaa! :) Nauttikaa jouluruoista, viettäkää aikaa läheistenne kanssa, mutta muistakaa myös se joulun todellinen tarkoitus. :)

19. joulukuuta 2013

Persoonallinen kalenteri

Olisikohan se ollut lukioaikaa kun aloin ensimmäistä kertaa käyttämään kalenteria aktiivisesti. Siitä saakka se on ollut erottamaton osa laukkuni/reppuni sisältöä, minne sitten ikinä menenkin. Kalenteriin kirjoitan ylös aika lailla jok'ikisen menon, ja unohtaisin varmaan kaikki asiani jos minulla ei olisi kalenteria. En tiedä onko se niin hyvä asia, että muisti ei saa juurikaan virikettä kun kaiken voi tarkistaa kalenterista, mutta noo.. Olen myös todella pikkutarkka se suhteen, millaisen kalenterini tulisi olla. Saan itseasiassa vuosittain ilmaisen mainostaskukalenterit niin opiskelijaliitolta kuin tehyltäkin, mutta ne eivät vain ole oikeanlaisia, joten ne jäävät aina käyttämättä. :D Löydän kyllä kauppojenkin valikoimista yleensä mieluisia kalentereita, mutta kuinka innoissaan olinkaan kun jonkun toisen blogin kautta törmäsin tähän persoonallinen kalenteri -konseptiin. Mainittakoon nyt tässä heti alkuun vielä se, että joka pennosen tästä kalenterista olen maksanut ihan itse omasta kukkarostani ja mainostan ja annan näkyvyyttä nyt ihan omasta tahdostani tuotteelle, jonka näen sen arvoiseksi. :p

Etukannessa kollaasi omista kuvista ja inspiroivista lauseista.

Kalenterin tekeminen persoonallinen kalenteri -sivuilla on todella yksinkertaista ja helppoa. Tai sanotaanko että se on periaatteessa helppoa, mutta käytännössä sen kokoamiseen menee aikaa tovi jos toinenkin. Aikaavievyys ei siis johdu ohjelman monimutkaisuudesta vaan yksinkertaisesti siitä kun miettii, että mitä omaan kalenteriin haluaisi ja mikä versio tuntuisi parhaimmalta. Itselläni kauimmin aikaa vei tuon etukannen kollaasin teko ja sen kanssa meinasikin loppua usko kesken. Onneksi jaksoin vääntää sen kanssa sillä lopputulos on todellakin kaikkien niiden minuuttien ja jopa tuntien arvoinen, joita sen tekemiseen käytin.

Takakanteen valitsin yhden elämäni tärkeimmistä motoista.

Kalenterin tekeminen aloitetaan sen koon valinnalla, joita löytyy neljä eri vaihtoehtoa. Omani on kokoa A5, eli puolet siitä normaalista A4:sen paperiarkista. Sen jälkeen kalenteriin saa valita kaiken aina etu- ja takakannen designista sekä viikkonäkymän mallista sivujen väriteemoihin saakka. Sivujen alalaidassa on myös tilaa erilaisille merkintäpalkeille joita voivat olla muun muassa viikon to-do -lista, viikon tentit ja muistaakseni mahdollisuutena oli myös valita viikon treenit. Sen lisäksi kalenteriin pystyy halutessaan Facebookin kautta lisäämään jo valmiiksi ystävien syntymäpäivät. Viimeisille sivuille voi sitten valita vaikkapa muutaman värityskirjan sivun tai sudokuja tylsiä luentoja piristämään. Opettajille sieltä löytyi mahdollisuus jonkinlaisiin luokanopettajan sivuihin ja myöskin perinteisiä viivoitettuja tai ruudutettuja sivuja oli mahdollista kalenteriin lisätä. Kalenterin hintaan kuuluu myös tuossa alapuolella olevassa kuvassa hieman pilkistävä viivain joita löytyy useita värivaihtoehtoja, sekä kuminauha joka pitää kalenterin tukevasti kiinni sekä kaikki lippuset ja lappuset siististi siellä välissä. Lisäksi mukaan tulee myös muovitasku, jonka saa kiinnitettyä haluttuun kohtaan kalenteria.

Nalle Puhin viisaudet löysivät myös paikkansa kalenteristani.
Minun viikkonäkymäni on seuraavanlainen.

Yksi kalenterin hyvistä ominaisuuksista on kaiken muun mahtavan lisäksi se, että aloituskuukausi voi olla mikä tahansa kuukausi vuodesta. Kalenterin ei siis tarvitse olla joko perinteinen lukuvuosi- tai kalenterivuosi-kalenteri vaan sen voi halutessaan aloittaa vaikkapa huhtikuusta. Omalle kalenterilleni tuli hintaa 37 euroa ja hinta riippuu siis näistä neljästä kokovaihtoehdosta, jotka tuossa aikaisemmin mainitsin. En nyt jaksa käydä tarkistamassa minkähintaisia muut kalenterit olivat, mutta sen saa selville kun klikkaa tuota ylempänä olevaa linkkiä ja käy heidän sivuillaan. :) Kalenteri kolahti postiluukustani tismalleen tuon kahden viikon toimitusajan täytyttyä, joten jouluksi tällaista kaunokaista ei enää pukinkonttiin saa pakattua. Varmaan ihan tammikuun alkuunkin kalenterin saaminen menee todella tiukoille, koska välissä on paljon pyhäpäiviä, mutta jos ei ennen loppiaista ole hirveästi kalenteriin merkittävää ohjelmaa, niin kyllä tästä ensi vuodeksi vielä kalenteri tulisi. ;)

Kalenterin loppuun valitsin muun muassa muutaman sivun aivopähkinöitä.

Lopputulos on mielestäni todella onnistunut ja olen todella iloinen tästä kalenterista! :D Minun tekisi mieli vain koko ajan plärätä kalenteria ja harmittelenkin, kun minulla ei ole vielä ollut sinne hirveästi mitään kirjoitettavaa. Vaikka eihän se täpötäysi kalenteri enää siinä vaiheessa välttämättä hirveästi hymyilytä, kun tekemistä on aamusta iltaan seitsemänä päivänä viikossa, että ehkä ihan hyvä vaan että ensi vuoteni ammottaa vielä tyhjyyttään. ;)

Millaisia kalentereita sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy?

14. joulukuuta 2013

Gluteenittomat piparkakut

Leivoin itsenäisyyspäivän kunniaksi elämäni ensimmäisen piparkakkutaikinan ja ajattelin nyt jakaa tämän reseptin teidän kanssanne. Itse en edes ole koskaan ollut suuri piparkakkujen fani, mutta jostain syystä tällä kertaa näitä oli vain tehtävä. Kämppikseni ainakin kehui reseptin olevan todella hyvä ja kopio sen mummolleen kotiin vietäväksi. Ilmeisesti nämä siis ainakin ihan syötäviä olivat, vaikka ulkonäkö ei päätä tällä kerralla huimannutkaan.


150 g margariinia
3/4 dl tummaa siirappia
2 dl sokeria
1½ tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl pomeranssin kuorta
1 tl neilikkaa
1 kananmuna
½ tl ruokasoodaa
noin 7 dl gluteenittomia jauhoja

Kiehauta kattilassa margariini, siirappi, sokeri ja mausteet. Sekoita kunnes sokeri on sulanut ja jäähdytä seos haaleaksi. Vatkaa kananmunan rakenne rikki ja lisää se siirappiseokseen. Sekoita sooda jauhoihin (itse sekoitin soodan 1 dl:aan jauhoja) ja lisää jauhot taikinaan. Peitä taikina ja anna sen levätä kylmässä, kunnes se on tarpeeksi kiinteää leivottavaksi. Leivo taikinasta pipareita ja paista niitä 175-asteisessa uunissa noin 5-8 minuuttia, kunnes ne ovat väriltään vaaleanruskeita.


Itse taikinan teko oli yksinkertaisuudessaan verrattavissa siihen helppoon heinäntekoon, mutta taikinan käsiteltävyys leipomisvaiheessa olikin sitten jo hieman haastavampaa. Alkuperäisessä ohjeessa kehoitettiin pitämään taikinaa kylmässä yön yli, mutta oma taikinani oli ainakin muuttunut siinä ajassa kivikovaksi möykyksi, josta ei kyllä ainuttakaan piparia leivottu. Päädyin ratkaisuun, jossa mursin tuon möykyn väkivaltaa käyttäen pienemmiksi lohkoiksi, joita aloin sitten työstämään pipareiden muotoon. Taikinaa joutui käsittelemään aika kauan ennen kuin sen sai sellaiseen muotoon, että se pysyi edes hieman kasassa. Taikina oli siis todella herkästi murenevaa. Lopputuloksena hien ja kyyneleiden jälkeen oli kuitenkin kolme pellillistä uunin käsittelyä odottavia pipareita.

Uunissakaan piparit eivät käyttäytyneet odottamallani tavalla. En muista kuinka tavallisiin jauhoihin leivotut piparit käyttäytyvät uunissa, mutta nämä turposivat ja paisuivat ihan hirveästi tuon muutaman minuutin aikana, mitä ne uunissa viettivät. Pipareiden ulkomuodosta oli miltei mahdoton päätellä, että milloin ne olisivat kypsiä ja milloin ne kaipaisivat vielä lisäpaistoa, sillä edes väri ei paistoastetta paljastanut. Ensimmäinen pelti onnistui oikein hyvin, toinen oli uunissa liian vähän aikaa (ylläolevassa kuvassa voitte nähdä alimpien keksien olevan vielä melko raakoja), ja viimeinen pelti oli sitten jotain näiden kahden väliltä. Valmiit piparit olivat myös melkoisen hauraita ja osa tahtoi hajoilla käsiin, niitä pelliltä irroitellessani. Summa summarum: ihan pipareilta nämä maisuivat ja onneksi satsin ei mitään edustuspipareita tarvinnut ollakaan, kun ne vain omaan käyttööni tulivat. Ensi kerralla ehkä osaan jo leipoa gluteenittomat piparkakut hieman paremmin. :)


Piparit nautittiin tietenkin kuuman glögimukin kanssa ja taitaa tuolla kuvassa viikonlopun sanomalehtikin pilkistää. Kyllä näillä eväillä kelpaa!

21. marraskuuta 2013

Maaseudun rauha


Maanantaina aamupäivän opettajan tutor-tapaamisen jälkeen hyppäsin sille tutulle bussireitille, joka toi minut Jyväskylästä Kyyjärven kautta Alajärvelle. Matka-aika se tuttu ja turvallinen kolme tuntia viisi minuuttia. Alajärveltä hyppäsin sitten äitipuolen kyytiin ja huristelimme kotiin. Tuntuu, että vasta nyt tällä visiitillä tajusin sen ihan todella: minun on joskus hieman vaikea rentoutua kunnolla kaupungin hälinässä. Ehkä se johtuu nimenomaan siitä hälinästä tai sitten siitä, että kotona Jyväskylässä on yleensä aina jotain tekemistä kolkuttamassa takaraivossa: tiskivuori, ruoanlaitto, imurointi. You name it. Täällä kun nuo asiat hoitaa äitipuoli (tottahan toki minä oman huoneeni siivoamisen hoidan kuitenkin ihan itse, siinä ei tosin kauan nokka tuhise), eikä muitakaan virikkeitä liiemmin ole, on paljon helpompi vain olla. Jyväskylässä minun saattaa toisinaan olla vaikea vain ottaa rennosti kämpillä yhtä kokonaista päivää tekemättä sen kummempaa, mutta täällä se tuntuu onnistuvan kuin tanssi. Tai minun tapauksessani tuon tanssin tilalle voisi kirjoittaa jotain muuta, sillä se sujuu minulta kaikkea muuta kuin sujuvasti. Ymmärsitte varmaan kuitenkin pointtini.

Tuntuu, että viime aikoina olen koko ajan ollut jännittynyt, stressaantunut tai rasittunut kaiken harjoitteluun liittyvän sairastelun ja muun hässäkän takia. Tänään kuitenkin tajusin oloni olevan aivan ylitsevuotavan rentoutunut, kun sain irtioton siitä kaikesta. Pitkästä aikaa on oikeasti tuntunut siltä, että olen saanut hengittää keuhkot rauhallisesti ihan täyteen puhdasta ilmaa ja nauttia siitä. En tiedä kuulostaako tämä teistä ihan hassulta, mutta mieleni on todella levännyt suurimman osan ajasta täällä ollessani. Alunperin suunnittelin vähän lähtöä jo huomiselle, mutta en millään maltakkaan nostaa kytkintä vielä tuolloin vaan jatkan tätä autuutta vielä yhden päivän pidempään. Vaikka se elämä ja sydämen koti onkin nykyään Keski-Suomen puolella, niin arvostan edelleen todella paljon tätä pientä maalaispitäjää, jossa olen saanut kasvaa ja kehittyä. Onneksi täällä on aina oma huone odottamassa minua kotiin kerta toisensa jälkeen. :) Luulen, että tämän visiitin jälkeen fiilikset Jyväskylän kodissakin ovat ihan erilaiset, ehkäpä nämä stressipöpöt on nyt selätetty. Huomisen päivän aion kuitenkin vielä nauttia täysin siemauksin toimettomuudesta ja odotan myös kuin kuuta nousevaa illan Vain elämää -jaksoa. Siinä ne huomisen aktiviteetit kokonaisuudessaan sitten varmaan olivatkin. ;)


Minun on monta päivää tehnyt ihan hirvittävästi mieli karkkia ja tällä kertaa hampaan kolotus kävi niin sietämättömäksi, että kylille oli lähdettävä namusia hakemaan. Kaupassa käynti täällä ei käykään ihan niin käden käänteessä kuin tuolla Jyväskylässä, jossa kauppa näkyy makuuhuoneeni ikkunasta. Täällä jouduin nähdä karkkipussini eteen ehkä "hieman" enemmän vaivaa, sillä matkaa polkupyörällä pikkupakkasessa sutien oli yhteen suuntaan reilun viiden kilometrin verran. Olen melko varma, että karhunosa tämän tekstin lukijoista järsisi vaikka sokeripaloja mieluummin kuin lähtisi pyörällä viiden kilometrin päähän karkkipussin tähden, mutta maaseudun kasvattina olen tottunut pyörällä polkemiseen. Lukioaikanikin poljin aina pyörällä kouluun: satoi taikka paistoi. Matkallisesti tuo siivu ei siis ollut mitenkään ihmeellinen, mutta viimeaikainen sairasteluni vaikeutti sitä melko lailla. Alkumatkasta ajattelin, etten varmaan pääse perille ollenkaan sillä henkeä tahtoi ahdistaa ja matkanteko tuntui muutenkin melko työläältä peruskuntoni jäädessä laahaamaan pohjamutia tuon työharjoittelukokemuksen jälkeen. Onneksi minulla ei ollut kuitenkaan kiire mihinkään ja saatoin käyttää tuohon matkaan aikaa niin paljon kuin sitä nyt tuossa tilanteessa tarvitsin. Loppu hyvin kaikki hyvin, pääsin perille ilman että olisin lyyhistynyt tienposkeen tai saanut astmakohtausta.

Karkkihyllyn edessä tuli aprikoitua pieni hetki ennen kuin mukaan tarttuivat yllä näkyvät namuset. Pitkän aikaa minun on jo tehnyt mieli irtokarkkeja, mutta koska gluteeniton ruokavalioni on tällä hetkellä täysin ehdoton, en voi irtokarkkeihin kajota. Tuo Tutti Frutti -pussi oli joidenkin namusien kohdalta hieman pettymys, sillä niistä läpi maistuu vain teollinen esanssi. Kyllä ne nyt karkinnälän vievät ja onneksi Fazerin suklaa ei petä koskaan. Namuhampaan kolotus olikin tänään normaalia lievempää luokkaa, joten toinen suklaapatukka ja puolet karkkipussista jäivät vielä odottamaan huomista. Vaikka tämä meidän käpykylämme välillä hieman kuolleelta vaikuttaakin, niin kyllä täälläkin joskus jotain tapahtuu: nykyään kahdesta ruokakaupastamme saa nimittäin ostettua myös arpoja! Lukijoiden joukossa pyöritellään varmaankin tällä hetkellä silmiä. :D Pieni askel metropolille, suuri Vimpelin kyläpahaselle. Olen jo jonkin aikaa etsiskellyt suklaajoulukalenteria jouluksi, mutta jälleen kerran kiitos gluteenittoman ruokavalioni, en ole onnistunut löytämään yksilöä, joka ei mahdollisesti saisi suolistoani mutkalle. Kerran minulla sitten välähtikin (sitä muuten tapahtuu todella harvoin), että voisin ostaa itselleni tuollaisen joulukalenteri-arvan. Seuraavalla kaupunkikierroksella en niitä kuitenkaan Jyväskylästä löytänyt, mutta onneksi sain omani nyt ihan meidän ikiomasta S-marketista. ;) Sormethan tässä syyhyävät raaputtamaan sitä päävoittoa välittömästi, mutta ehkä minä säästän sen jännityksen sinne joulukuulle. Jospa sitä saisikin kunnon jouluyllätyksen tänä vuonna. En aio lyödä voittomahdollisuuksistani vetoa..

Nyt aion kuitenkin jatkaa totaalilaiskotteluani kuola poskella ja siirryn lukemaan tuota Harry Potter -kirjasarjan järkälemäistä neljättä osaa, jonka jälkeen lähden ilomielin treffeille nukkumatin kanssa. Matti onkin ollut varsin avokätinen unihiekkansa suhteen ja olen nukkunut mitä mainioiten. Sitä toivon myös tulevalle yölle. Hyvää viikonlopun alkua kaikille! :)

Ps. Blogini vierailijamäärä ylitti vihdoin 20 000 maagisen rajan, wau! Tiedän, että monissa tunnetuissa blogeissa tuo luku ylittyy joka viikko, mutta tällaiselle pienelle Jennalle tuo on iso saavutus. Mikä saa teidät palaamaan blogini pariin? Vai saako mikään? ;)

14. marraskuuta 2013

Gluteenittomat teeleivät

Leivoin tuossa viime perjantaina gluteenittomia teeleipiä, jotka onnistuivat niin loistavasti, että ne tuli syötyä loppuun heti seuraavana päivänä. :D Niinpä jouduinkin leipomaan toisen satsin maanantaina täyttämään teeleipä-himojani. Muunsin ohjeesta gluteenittoman siitä syystä, että olen vatsavaivojeni takia kokeillut gluteenitonta ruokavaliota nyt reilun kahden kuukauden ajan. Luonnollisesti ohje on kuitenkin helppo muuntaa tavalliseksi vain vaihtamalla kaurahiutaleet ja jauhot tavallisiin.


1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kaurahiutaleita
3 dl gluteenitonta jauhoseosta
3 tl leivinjauhetta
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1 dl porkkanaraastetta
50 g sulatettua voita
2 dl maitoa


Leipominen ei paljon tämän simppelimmäksi muutu! Laita ensin uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sulata voi odottamaan sen lisäämistä taikinaan. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sitten joukkoon raastettu porkkana (porkkanan sijasta juustokin kävisi hyvin), maito ja sulatettu rasva. Tee pellille kaksi pyöreää (tai miksei vaikka neliötä, jos niin haluat) teeleipää ja laita komeudet uuniin 15-20 minuutin ajaksi, kunnes leipäset ovat saaneet mukavasti väriä pintaansa.


Parhaimmiltahan ne taitavat maistua uunituoreena! Omani söin voin ja juustosiipaleen kanssa kera kupillisen kaakaota. Ihan herahtaa vesi kielelle näitä kuvia katsellessa. Harmi vain, että tuo toinenkin satsi on jo löytänyt tiensä parempiin suihin. Ehkä nyt pidän pienen tauon teeleivistä, ettei tule ähkyä. ;)

13. marraskuuta 2013

Arjen pientä luksusta


En muista olenko täällä blogin puolella maininnut, että tänä vuonna aloitin joululahjojen ostamisen jo todella hyvissä ajoin joskus syyskuussa. Nyt kun keskeytin tuon harjoittelun sairasteluni vuoksi, on minulla myös ollut enemmän vapaa-aikaa. Niinpä päätin tänään heti aamusta lähteä kaupungille hieman joulu- ja syntymäpäivälahjaostoksille (miksi minusta tuntuu, että suurin osa ystävistäni on syntynyt juurikin loppuvuodesta?). Loppujen lopuksi kaupungilla vierähtikin sitten aikaa useampi tunti ja kiertely tuotti tulosta. Shoppailun lomassa päätin myös pitkästä aikaa istahtaa kaakaokupposelle kahvilaan - sitä jos mitä minä kutsuisin arjen luksukseksi. ♥

8. marraskuuta 2013

Nyt kävi näin - asiaa homeesta


Tällä kertaa kirjoittelen luettavaksenne kenties hieman poikkeavanlaisen tekstin. Aion nimittäin kertoa teille siitä, kuinka reilut kaksi vuotta sitten aloin oireilla sisäilmaa ja mitä todennäköisimmin siinä olevaa hometta. Jos tämä  postaus täyttää sen tarkoituksen, mitä varten sitä nyt tässä näppäilen, niin kenties joku teistä saa vastauksen selittämättömille oireille ja tuntemuksille siitä, että vikaa löytyy ainoastaan korvien välistä. Itse nimittäin varsinkin alkuaikoina mielsin itseni vain suunnattoman laiskaksi ihmiseksi, jolla ei ole mitään muuta vikaa kuin kenties asennevamma. Mistä tämä kaikki sitten sai alkunsa?

En muista ennen Jyväskylään muuttoani koskaan kärsineeni vastaavanlaisista oireista, vaan kaikki alkoi vasta siinä vaiheessa kun muutin opiskelujen perässä tänne Jyväskylään syksyllä 2011. Koko ensimmäisen syksyn kärsin peräperää iskevistä flunssista, joita parhaimmillaan taltuttelin parin kuukauden verran. Kun edellinen tuntui vihdoin olevan historiaa niin seuraava iski päälle. Pistin kaiken vain maisemanvaihdoksen ja sen aiheuttaman täydellisen elämänmuutoksen piikkiin. Muistaakseni se oli myös tuota ensimmäistä opiskeluvuottani, kun sain ensimmäisen korvatulehdukseni sitten lapsuusvuosien. Vaikka yritinkin keksiä tälle kaikelle loogista selitystä, kyllähän ihmiset toisinaan sairastelevat tiuhaan tahtiin (vaikka minä en yleensä sairastelekaan juuri koskaan), niin jälkeenpäinhän se on helppo sanoa, että tämä enteili jo kovaa vauhtia sitä edessä häämöttävää myrskyä.


Toinen opiskeluvuosi alkoi hataran muistini mukaan melko hyvin, tai ainakaan tilanne ei ollut pahentunut kevääseen verrattuna. Vietin kyllä kesän tosin kotipaikkakunnallani enkä ole siellä koskaan aikaisemminkaan oireillut, että ehkä sillä saattoi olla osuutta hyvään olooni. Kevään 2012 voisikin sitten sanoa olevan se käännekohta tässä tarinassa. Tammikuussa tein tosiaan harjoittelua keskussairaalan tapaturmaosastolla, muistan mainitsenineenkin (käytin valehtelematta minuutin jos toisenkin sen miettimiseen, että miten tämä sana taipuu, enkä ole vieläkään tuosta kirjoitusasusta täysin varma :D) tuosta harjoittelusta täällä blogin puolella. En kuitenkaan tainnut kertoa siitä kuinka lopulta jouduin olemaan harjoittelun muutamat viimeiset päivät kotona sairastamassa, sillä minusta tuli oudon pahoinvoiva tuolla osastolla. Tämähän nyt oli aivan liian helppo laittaa alati kenkkuilevan vatsani syyksi, sillä no, se nyt vain toisinaan on todella kipeä kaiken aikaa. Kunpa olisin jo tuolloin tiennyt asian todellisen laidan.

Akuuttiosaston harjoittelun sain kuitenkin loppujen lopuksi suoritettua melko kivuttomasti, ja helmikuussa oli aika siirtyä mielenterveysharjoitteluun suljetulle osastolle. Pyydän anteeksi kielenkäyttöni, se ei yleensä ole näin karkeaa, mutta tuolloin helvetti pääsi kirjaimellisesti irti. Oireiluni osastolla alkoi välittömästi harjoittelun alettua. Ensimmäisenä saastaisen sisäilman tiedostivat silmäni, jotka alkoivat kuivua ja kutista. Olen aikaisemmin käyttänyt silmätippoja ainoastaan siitepölyaikaan, mutta nyt jouduin ostamaan sellaisia. Ihan vain tuon sisäilman takia. No, eiväthän ne oireet toki siihen loppuneet. Muistaakseni oireiden kirjoon tuona aikana kuului kaikkea mahdollista aina ruokahalun puuttumisesta pahoinvointiin, järkyttävään vuorkauden ympäri kestävään väsymykseen ja muutenkin kerrassaan outoon oloon. Hälytyskellot alkoivat soida siinä vaiheessa, kun jouduin ottamaan käyttöön astmalääkkeeni, joita tavallisesti tarvitsen ainoastaan tuona samaisena siitepölyaikana ja satunnaisesti joskus muulloin. Astmaoireiden ilmeneminen saikin minut lopulta keskeyttämään harjoittelun kokonaan, sillä en vain yksinkertaisesti tohtinut palata osastolle enää, sillä pelkäsin ilmateideni vielä joku kaunis päivä tukkeutuvan siellä kokonaan. Kolme viikkoa sitä kesti, neljä olisi pitänyt jaksaa. Onneksi opettaja armahti sen verran, että yhden pienen lisätehtävän kirjoittamalla pääsin tuonkin harjoittelun läpi.


Tämän edellämainitun harjoittelun aikana koin vihdoin valaistuksen oireideni syystä. Eräs ystäväni teki harjoittelua myös samassa sairaalassa samaan aikaan minun kanssani ja yhdessä asioita vatvottuamme, tulimme siihen tulokseen, että kärsimme molemmat homeisesta sisäilmasta. Pitkien pohdintojen jälkeen molemmat saivat selityksen myös moniin muihin aiemmin esiintyneisiin oireisiin ja tajusin itsekin oireilleeni tuota sisäilmaa Jyväskylään muutostani saakka. Tuon viimeisimmän harjoittelun aikana olin kuitenkin altistunut jo niin pahasti, että olemiseni kampuksellamme alkoi olla silkkaa mahdottomuutta. Erityisesti muutama kerros ja luokkahuone olivat sellaisia, joissa aloin voida miltei välittömästi pahoin, mutta se sai minut kyllä välttelemään koko laitosta. Loppuviimein tilanne äityi niin pahasti, että suunnittelimme oireilevan ystäväni kanssa opiskelua itsenäisesti joko kirjastolla tai toistemme luona, koska emme enää halunneet mennä koululle. Onneksi opettajat ottivat oireilumme vakavasti, sillä emme olleet ainoita opiskelijoita tai henkilökunnan edustajia joilla oireilua oli, ja näin ollen koko loppukevään luennot siirtyivät toiselle kampukselle. Tämän rakennuksen vaihdoksen jälkeen opiskelu sujui vaivattomasti.

Tänä syksynä aloitin sitten lukuvuoden yhdellä sisäilmaoireettomalla harjoittelulla keskustan terveysasemalla. Olin ihan unohtanut jo kaikki kamppailuni tämän ongelman kanssa, kunnes tuli sitten lokakuun loppu ja aika aloittaa tämä sisätautien harjoittelu. Ensimmäinen viikko meni oireettomana, kunnes perjantaina minulle nousi ihan kunnon kuume. Jo tuolloin mielessäni kävi, että jokohan tämä taas olisi tätä, mutta oletin sitten kerrankin sairastuneeni vain vanhaan kunnon flunssaan. Luulot pelkästä flunssasta karisivat kuitenkin siinä vaiheessa kun mittari ei noussut edes lämpölukemiin enää koko viikonlopun aikana, mutta kuuden tunnin jälkeen maanantaina mittari näytti töissä taas 38:aa astetta. Silloin taisi päästä muutama ärräpää; tämä on taas tätä.


Kuumeen lisäksi  mukaan kuvioon tuli taas jälleen jo muutama tutuksi tullut ystävä: pahoinvointi, ruokahaluttomuus, loputon väsymys ja huimaus. Juttelin asiasta opettajani kanssa hänen käydessään toisella viikolla väliarvioinnissa osastolla ja sovimme, että tekisin lyhennettyä päivää ja kokonaisuudessaankin hieman vähemmän tunteja kuin normaalisti. Tuolloin uskoin todella vahvasti, että kykenisin saavuttamaan tarpeellisen tuntimäärän ja saisin harjoittelun suoritettua, mutta toisin kävi. Muutaman päivän ajan tuo 6-7 tunnin lyhennetty työpäivä toimi, mutta pian olo alkoi huonontua jo siinä määrin, että jo osaston ovelta teki mieli melkein kääntyä takaisin. Jos harjoittelun alussa kuume nousi vasta seitsemännen tunnin kohdalla, niin tällä viikolla se näytti lämpölukemia jo kahden tunnin jälkeen. Eilen jouduin vihdoin hyväksymään sen tosiasian, että ei tuosta minun harjoittelustani tulisi mitään: olin ollut vain pari tuntia töissä, minulla oli jo kuumetta ja olo oli muutankin todella huono. Erittäin, erittäin pitkällisen harkinnan jälkeen tulin lopputulokseen, jonka tekemiseen olin jo jonkin aikaa pelännyt päätyväni, että ei tässä tilanteessa auta muu kuin jättää harjoittelu tuolla kesken. Minun olisi kuitenkin täytynyt vielä tehdä hieman reilu viisikymmentä tuntia töitä osastolla, jotta olisin saanut minimimäärän tunteja kasaan. Sehän nyt olisi kuitenkin kahdessa viikossa ollut sula mahdottomuus ottaen huomioon sen, että pystyisin kerrallaan olemaan osastolla enää ehkä juuri ja juuri sen kolme tuntia. Aloin myös pelätä oman terveyteni puolesta.

Kaikissa näissä tapauksissa skenaario on pääasiassa mennyt niin, että aluksi olon paranemiseen on riittänyt pelkästään se, että olen päässyt pois sieltä paikasta, missä näitä sisäilmaongelmia on. Aina on kuitenkin myös käynyt niin, että mitä pidempään olen altistunut, sitä kauemmin toipuminen on alkanut viemään. Nytkin tilanne on tällä hetkellä se, että olen koko ajan väsynyt ja peruskuntoni on ottanut aikamoisen kolauksen: tuntuu että minun ei tarvitse muuta kuin ottaa muutama kävelyasken niin olen jo hengästynyt ja sydämeni hakkaa tavallista nopeammin. Viimeiset kaksi vapaapäiväänikin menivät vain levätessä ja voimia kerätessä. Vaikka viimeiseen asti ajattelin jaksavani harjoittelun loppuun saakka, niin jossain vaiheessa se on vain hyväksyttävä tosiasiat. Ei minun olisi kannattanut tässä kunnossa edes jatkaa harjoittelua loppuun. Joko minulta olisi jäänyt oppiminen vähemmälle taistellessani päivittäin noita oireita vastaan tai sitten lopulta kuntoni olisi romahtanut ihan täysin.


Onneksi tämä kaksiviikkoiseni nyt ei ollut ihan yhtä tyhjän kanssa, vaan tunnit tietenkin hyväksytään osasuoritukseksi tästä harjoittelusta. Tarkoituksenani olisi vielä kuitenkin tehdä tuolta osastolta harjoitteluun liittyvä tehtävä, jonka jälkeen minun pitäisi vielä suorittaa tunnit kahden viikon ajalta jossain toisessa paikassa. Luultavasti kyselen tilannetta kotipaikkakuntani vierellä sijaitsevasta kaupungista, josko pääsisin sinne kahden viikon ajaksi ensi keväänä. Vaikka minulla olisi vielä tämän vuodenkin puolella aikaa tuo kaksiviikkoinen suorittaa, niin tämä harjoittelun osa vei kyllä niin mehut, että taidan tarvita nyt vain lepoa ja rauhaa loppuvuodeksi. :) Eipä sitä auta kuin ottaa asiat sellaisena kuin ne vastaan tulevat, onneksi tässä ei vielä mitään maailmanluokan katastrofia ole tapahtunut. Nyt kävi näin. :D

Huh, siinä tuli tekstiä. Onko siellä ruudun toisella puolella ketään, joka oireilee sisäilmaa? Tai kenties joku, joka tämän postauksen perusteella alkoi epäilemään oireidensa alkuperää? Jos nyt itse olen näistä kokemuksista jotain yrittänyt oppia, niin sen, että kaikkein tärkeintä on kuitenkin pitää omasta terveydestä huolta! Ei ole mitään järkeä aiheuttaa itselleen pysyvää haittaa, jos hommat voi tehdä jossain muuallakin. Ja asioista kannattaa myös puhua. Itse ainakin olen huomannut, että kyseessä on todella paljon laajempi ongelma kuin mitä aluksi edes osasin ajatella. Tässä kuitenkin nyt hieman purtavaa viikonlopun alkuun. :p

kuvat: pinterest.com

27. lokakuuta 2013

My day - 27.10.

Tykkään itse hirveästi lukea tällaisia Päivä bloggaajan kanssa -postauksia, joten ajattelin kertoa siis kuvien avulla teille tästä päivästäni. Lyhykäisyydessään kuitenkin ensin menneestä viikosta. Aloitin siis maanantaina taas yhden käytännön harjoittelun. Tällä kertaa teen sisätautien harjoittelun sisätautien (yllättävää? ;)) osastolla, joka on erikoistunut neurologisten potilaiden ja diabeetikkojen hoitoon. En voi sanoa muuta kuin että olen aivan fiiliksissä tuosta harjoittelusta! Yleensä harjoittelun ensimmäiset viikot menevät vain ohjaajan perässä kävellessä ja tehtävänantoja odottaessa, mutta tässä harjoittelussa olen pystynyt olemaan hyödyksi heti ensimmäisestä päivästä lähtien ja se on aivan mahtavaa! Minulla on kuitenkin takana jo aika monta harjoittelua ja kokemusta perushoidosta löytyy, joten aikaa ei ole tarvinnut viettää sormi suussa seinäruusuna oleillen, vaan olen voinut jo ottaa vastuuta asioista, joihin koen olevani kykenevä. Olen siis ollut ihan innoissani, jos se ei vielä käynyt selväksi. ;D

Torstai kuitenkin toi vähän takapakkia, sillä minulle tuli illalla kauhea vilu ja kuumemittari näytti lukemien nousevan hieman 37:n paremmalle puolelle. Sehän nyt ei ole monenkaan silmiin vielä lukema eikä mikään, mutta minulla sairastaminen on yleensä sitä, että lämpö nousee vähän yli 37 asteen ja jojoilee sen ja normaalin välillä parisen viikkoa. Tuokin pieni nousu tekee olon puolikuntoiseksi, mutta kuumetta ei oikeastaan ole tarpeeksi kotiinkaan jäämiseksi. Niinpä sitten perjantaina menin töihin, koska en halunnut jäädä kotiinkaan. Puolenpäivän aikoihin aloin töissä ihmetellä, kuinka posket kuumottavat niin kovasti ja olo oli muutenkin kehno. Vastaus löytyi kuumemittarin avulla: minulle oli noussut ihan kunnon kuume. Olin aika ihmeissäni, että mittari sellaisia numeroita edes näytti, sillä en ole tosiaan kärsinyt kunnon kuumeesta miesmuistiin (ellei lasketa viime vuonna ottamani influenssarokotteen jälkeistä kuumepiikkiä). Eipä siinä auttanut kuin lähteä kotiin sairastamaan. Seuraavana yönä teinkin jo kuolemaa vessan lattialla (en nyt ihan kirjaimellisesti) ja viikonlopun olenkin kärsinyt pienestä lämpöilystä ja huonosta olosta. Eipä se olo vieläkään ole mitenkään kummoinen, mutta toivon että pääsen huomenna kuitenkin jo takaisin töihin. Nyt kuitenkin tähän päivään!


1. // Aamuni alkoi siinä yhdeksän korvilla herätessäni toiseen perättäiseen vapaapäivään. Rakastan muuten aivan mielettömästi noita Muumi-lakanoitani, jotka ostin viime Vimpeli-reissullani Halpa-Hallista. Olen jo todella kauan haaveillut Muumi-lakanoista ja nyt ne sain! Kyllä kelpasi mennä uusiin lakanoihin nukkumaan eilen illalla. :) 2. // Aloin miltei heti herättyäni keittämään riisipuuroa, mutta sen valmistuminen kesti niin kauan, että aamupala täytyi syödä siinä välissä. Siinä samalla oli hyvä lueskella päivän uutiset Keskisuomalaisesta. 3. // Pakkohan sitä riisipuuroa oli sen valmistuttua nokare maistaa, vaikka paljon vatsaan ei aamiaisen jälkeen mahtunutkaan. Kyllä se vain on niin hyvää! Tätä onneksi riittää nyt töihin evääksi muutamaksi päiväksi.


4. & 5. // Tiskipöydällä lojui jokusen päivän tiskivuori, jota en vain kestänyt enää katsoa. Aamupäivän aikana senkin sain onneksi onnistuneesti tuhottua. En varmaankaan ole ainut jota ärsyttää se, että niitä tiskejä alkaa kasaantumaan uudelleen miltei samantien kun edelliset olet saanut pestyä.. Tekee vain mieli olla käyttämättä koko astioita, ettei tarvisi taas pian olla pesemässä niitä. :D Kun minä joku päivä saan sen astianpesukoneen, niin en enää ikinä valita tiskeistä! Niin varmaan..


6. // Tuossa aamiaiskuvassa oli tosiaan jotain ennenkuulumatonta: nimittäin elämäni ensimmäinen itselleni keitetty kahvikupponen. Pelkään pahoin että olen viimein addiktoitumassa kahviin, sillä muun muassa eilen minun oikeasti teki ihan hirveästi mieli kahvia! Yleensä olen juonut sitä ehkä vain tavan vuoksi harjoittelussa, kesätöiden aikaan jotta pysyisin hereillä ja jos joku sitä on varta vasten keittänyt. En kuitenkaan ikinä ennen tätä päivää ole itselleni keittänyt kahvia, eikä minun oikeastaan sitä ole tehnyt mielikään. Alan selvästi olla rappiolla.. Kohta minäkin varmaan kuulun niiden ihmisten joukkoon, joiden kanssa ei kannata yrittää kommunikoida ennen kolpakollista kahvia.


7. // Riisipuuron keiton lomassa oli hyvästi aikaa hoitaa pakollista Facebookkaamista, uutisten lukua, blogien kahlaamista ja sen sellaista. 8. // Tänään koitin hiuksiini jotain aivan uutta ja yllätyin todella positiivisesti lopputuloksesta! Tämän letin ohje on niinkin yksinkertainen, että tehdään vain tavallista ranskanlettiä, mutta sen sijaan että hiuksia lettiin lisättäisiin sekä ylä-, että alapuolelta, lisätään niitä vain alapuolelta, jolloin saadaan tällainen luukki aikaan. :) Tämä taitaa päätyä kampauksekseni myös huomenna töihin, jos vain sinne saakka terveenä pääsen. ;) 9. // Päivän ohjelmaani kuului avustettavan luona käyminen, joten yövaatteiden tilalle oli vaihdettava jotain muuta. Jalkaan eksyivät pitkästä aikaa H&M:n punaiset pöksyt ja viihdyinkin niissä ja tässä asukokonaisuudessa aivan erityisen hyvin! :)


10. // Sairastamiseen kuuluu olennaisena osana tietenkin elokuvien katselu ja herkuttelu! Viikonlopun elokuvasaldona kolme pätkää: From Prada to Nada, Step Up 2: The Streets & The Ugly Truth. Ensimmäisenä mainittu oli oikeastaan aika huono, toinen oli ihan jees mutta edeltäjänsä on edelleenkin kaikista para ja tuo viimeinen, ja myös tuossa kuvassa esiintyvä, oli kyllä näistä kolmesta ehdottomasti paras ja oikeasti aika hyvä pätkä. :) Tuon jäätelön ihanuudesta ei varmaan tarvitse erikseen mainita. :D 11. // Loppuillan aion jatkaa hyväksi haivaitulla linjalla, eli siis löhöillen ja Greyn anatomian uusinta kautta netistä tuijotellen. Vähän ehkä joutuu myös vielä tuohon jäätelörasiaan kajota.

Suurissa suunnitelmissani olisi aloittaa huominen päivä varsin toimeliaasti, jos vain olen edes jollain tasolla jälleen elävien kirjoissa. Ajattelin aloittaa aamuni aikaisin pienellä kävelylenkillä, jonka jälkeen pesisin pari koneellista pyykkiä, sillä unohdin tämänpäiväiset pyykkivuoroni ihan tyystin. Ennen yhdeltä alkavaa työvuoroani olisi vielä aikaa imuroimiseenkin, jos vain sen jaksan tehdä. Sitten saankin viettää kahdeksantuntisen töissä, jos vointi vain sen suo. Toivon ja rukoilen kyllä, että olen huomenna jälleen terve, sillä en millään malttaisi olla harjoittelusta pois!

Oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille! :)

15. lokakuuta 2013

Pieni paljastus


Käyn toisinaan tuossa naapurissa sijaitsevassa FilmTownissa lainaamassa illanvietettä, sillä sunnuntaista torstaihin saakka nuo muuten kolmen euron hintaiset elokuvat saa opiskelijakortilla vuokrattua naurettavaan yhden euron hintaan. Niinpä sitten sunnuntaina päätin nauttia rauhallisesta koti-illasta ja napata pari leffaa ajanvietteeksi. Ja nyt tulee se paljastus: katson toisinaan aivan naurettavia teinielokuvia, kuten tuo A Cinderella story: once upon a song. :D Kehtaako joku muu tunnustaa harrastavansa samaa? Ja tuo Hamekyttä 3 on muuten aivan loistava elokuva! Jos et ole nähnyt niin suosittelen!

14. lokakuuta 2013

London Fund

Jos nyt vielä jollekin on jäänyt epäselväksi, niin taannoinen Lontoon-matkani oli ihan mieletön, enkä malta odottaa että pääsisin sinne takaisin (jos et tiedä mistä on kyse, niin kurkista postauksia travel-tunnisteen alla). Tulin jo matkan aikana siihen tulokseen, että Lontooseen olisi päästävä pikimiten takaisin ja niinpä päätinkin alkaa rahankeruuseen heti matkani päätyttyä. Tiedän, että siellä ruudun takana on nyt joku, jonka mielestä olisi järkevää nähdä vähän muutakin maailmaa kuin Iso-Britanniaa ja Lontoota. Kyllä, olen teidän kanssanne samaa mieltä. Minulla jäi kuitenkin vielä niin paljon näkemättä ja kokematta Lontoosta, että ennen seuraavaan matkakohteeseen siirtymistä minun on päästävä tuonne vielä uudelleen.

Hups, tuli tuon viimeisen kuvan värejä muokattua hieman liian rankalla kädellä. ;)

Kun sitten elokuun koittaessa palasin takaisin Jyväskylään, askartelin tuollaisesta hillpurnukasta itselleni säästöporsaan seuraavaa Lontoon-matkaa varten. Ajatuksena olisi lähteä taas viimeistään ensi keväänä samoihin aikoihin uudelle reissulle; tai jopa aikaisemmin jos saan matkakassan kerättyä. Tällä hetkellä saattaisin saada rahoillani miltei menolipun Lontooseen, mutta päätyisin asumaan sillan alla ja lentokentällekin täytyisi liftata. ;) Mutta pienistä puroista kasvaa iso joki!


Kertokaahan tekin: joko teillä on seuraava ulkomaanmatka suunnitteilla?

13. lokakuuta 2013

Riisipuuroa sunnuntain ratoksi

Minun sunnuntaiaamuni alkoi aika lailla namosasti, sillä sain nauttia tämän sesongin ensimmäiset riisipuurot. Eilen ruokaa laittaessani ripottelin jauhelihan sekaan hieman kanelia (toimii varsinkin kanan kanssa mielestäni todella hyvin) ja se tuoksu sai minut himoamaan riisipuuroa ihan hirveästi! Eilen en sitä kuitenkaan jaksanut rueta keittämään, sillä onhan kuitenkin suhteellisen aikaavievää hommaa. Tänä aamuna sitten herätyäni ajattelin, että nytpäs voisi sunnuntain kunniaksi keittää oikein kunnon riisipuuron. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 l maitoa
suolaa


Kiehauta vesi ja lisää puuroriisi joukkoon. Anna kiehua muutaman minuutin ajan, kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää maito joukkoon ja anna kiehua miedolla lämmöllä 40-60 minuuttia välillä sekoittaen, kunnes koostumus on sellainen kuin riisipuurossa kuuluu ollakin. Siksi niin pitkä tuo aikahaitari tuossa, koska pussin kyljessä sanottiin 40 minuuttia, mutta itse jouduin kypsyttelemään puuroa miltei tunnin ennen kuin se oli valmista. Saattoi kyllä johtua siitä, että taisin laskea lieden lämpötilaa liiaksi heti maidon lisäämisen jälkeen, jonka takia sen kiehumiseen meni paljon aikaa. Itse keitin puuron myös teflonpinnotteisessa kattilassa, joten pelkoa pohjaanpalamisesta ei juurikaan ollut. :) Niin ja muistahan maustaa myös puuro suolalla!


Ja voi pojat kun siitä tuli hyvää! Onnekseni tuli keitettyä niin suuri annos, että tuota syö helposti muutamana päivänä. ;) Taitaa joutaa jopa pakasteeseenkin saakka. Mutta tällä maistuvan riisipuuron reseptillä haluan toivottaa kaikille oikein rentouttavaa sunnuntaita! :)

10. lokakuuta 2013

Syksyn väriloistoa


Moikka taas! En ole oikein liiemmin noilta Lontoo-postauksilta tänne jaksanut kuulumisia päivitellä, joten ajattelin nyt yhden postauksen verran kertoilla, että mitä minun elämässäni tällä hetkellä onkaan meneillään. Pääasiassa ajattelin tällä kertaa keskittyä opintojeni etenemiseen, joten jos opiskelumaailma ei kiinnosta, niin hyppää suoraan postauksen loppupuolelle. Aloitin tosiaan nyt elokuun lopulla kolmannen vuoteni Jyväskylän ammattikorkeakoulussa hoitotyön koulutusohjelmassa. Kaksi ensimmäistä vuotta olivat kaikenkaikkiaan todella intensiivisiä ja olenkin todella helpottunut, että seuraavasta lukuvuodesta on tulossa hieman joustavampi kaikkien aikataulujen suhteen. Ei sillä, opiskella pitää edelleenkin, mutta ei ihan niin niska limassa kuin aiempina vuosina. 

Suurimmalla osalla luokkatovereistani opiskelu jatkuu vähintäänkin yhtä intensiivisenä kuin tähänkin saakka. Omaa opintosuunnitelmaani on kuitenkin hieman muokattu, mistä johtuu tämä joustavuus omalla kohdallani. Opintosuunnitelmani rukkaaminen johtuu siitä, että kaksi hyvää ystävääni luokaltani aikovat valmistua jo ensi keväänä, siis puoli vuotta tuota tavoiteaikaa aikaisemmin, mutta haluan kuitenkin tehdä heidän kanssaan opinnäytetyön. Itse ajattelin valmistua tuossa kolmen ja puolen vuoden tavoiteajassa, sillä vaikka minäkin olisin varmasti kyennyt rutistamaan valmistumiseni jo ensi kevääseen, niin en näe siinä mitään järkeä. Olen kuitenkin vasta 21-vuotias, eikä minulla ole mikään kiire valmistua. Mieluummin panostan kunnolla näihin loppuihin opintoihini, kuin raadan väsymykseen saakka niska limassa.


Normaalia kaavaa noudattaen olisi tämä syksy sisältänyt minullakin koko syksyn mittaisen harjoittelurupeaman, eli neljä kuukauden mittaista harjoittelujaksoa kentällä. Tämän lisäksi olisi sitten vielä täytynyt saattaa alkuun tuo opinnäytetyö, jos olisin sen edelleen halunnut ystävieni kanssa tehdä. Sen sijaan teenkin tänä syksynä vain kaksi kuukauden mittaista harjoittelua ja nuo kaksi jäljelle jäävää kuukauden pätkää käytän sitten opinnäytetyön tekemiseen. Nuo kaksi jäljelle jäävää harjoittelua siirtyvät sitten ensi keväälle, minkä lisäksi minun pitäisi luultavasti tuolloin suorittaa viimeiset viisi opintopistettä vapaavalintaisia opintoja. Opinnäytetyökin tulisi saattaa päätökseensä tuon kevään aikana. Ensi syksylle jäisi sitten syventävät opinnot ja niihin liittyvä pidempi harjoittelujakso. Näiden lisäksi minulla on vielä yksi farmakologian ja yksi lääkelaskujen tentti odottamassa suoritusta. Jos kaikki menee niinkuin pitäisi niin ensi vuonna joulun alla minulla pitäisi olla kädessä sairaanhoitajan paperit. :)

Olen kyllä erittäin tyytyväinen tähän muokattuun opintosuunnitelmaani. Viime syksy ja kevät olivat minulle kaikenkaikkiaan niin opintojen kuin henkilökohtaisen elämänikin puolella todella rankkoja, enkä tiedä olisinko jaksanut pakertaa kaikkia neljää harjoittelua tämän syksyn aikana. Olen myös tyytyväinen että saan tehdä opinnäytetyön näiden kahden ystäväni kanssa, sillä vaikka minulla olisi ollut puoli vuotta täysin opinnäytetyölle pyhitettyä aikaa ensi syksynä jos olisin päätynyt tekemään työni yksin, en olisi siihen halunnut ryhtyä. Olemme ystävieni kanssa näiden kahden vuoden aikana tehneet todella paljon sekä ryhmätöitä että projekteja yhdessä ja tulemme todella hyvin toimeen. Kumpikin ystävistäni ovat myös aikaisemmin tehneet päättötöitä, joten heillä on senkin puolen enemmän kokemusta aiheesta kuin minulla. Todella suuren helpotuksen englanninkielisen opinnäytetyön tekemiseen tuo myös se, että toinen ystävistäni on natiivi englannin puhuja, joten hänen hellään hoivaansa voimme huoletta jättää kieliopin tarkistuksen. Luultavasti se olisi aiheuttanut itselleni hirvittävän määrän harmaita hiuksia ja kohonneita verenpaineita yksin hoidettuna.


Aloitin tosiaan elokuun lopussa tuon syksyn ensimmäisen harjoitteluni, joka tähän mennessä on järjestyksessään neljäs. Tämän harjoittelun suoritin keskustan terveysasemalla sairaanhoitajan vastaanotolla. Paikkavalintani oli varsin summanmutikassa tehty, eikä minulla juurikaan ollut minkäänlaista käsitystä siitä, mitä odottaa edessä olevalta harjoittelulta. Terveysasemalla viettämäni neljä viikkoa olivat kuitenkin ehkä tähänastisista harjoitteluista mieluisimmat ja voisin todellakin kuvitella tulevaisuudessa työskenteleväni samankaltaisessa ympäristössä. Sairaanhoitajan työ omalla vastaanotolla on todella monipuolista ja itsenäistä päätöksentekoa vaativaa. Totta kai ympärillä on joukko osaavia kollegoita, joita konsultoida tarvittaessa, mutta omaa päätöksentekokykyään todellakin saa käyttää. Näin myös terveysaseman toimintaa muutenkin melko monipuolisesti, sillä tutustuin hoitajien työnkuvaan niin tarkkailussa, diabeteshoitajan vastaanotolla kuin depressiohoitajankin luona. Tuosta neljän viikon jaksosta minulle jäi todella hyvä fiilis ja uskon oppineeni aimon annoksen uusia taitoja tulevaisuuden työtäni varten, tein sitä sitten missä tahansa.

Nyt meneillään onkin sitten tämän syksyn ensimmäinen neljän viikon mittainen opparisiesta. Kolmas viikko menossa ja täytyy myöntää kyllä, että ensimmäiset kaksi menivät aika pitkälle lorviessa (ja vähän kyllä töitäkin tehdessä, siitä lisää myöhemmin). Nyt tämän viikon alussa päätin sitten aloittaa opinnäytetyön tekemisen todenteolla ja olenkin jo päässyt varsin hyvään vauhtiin sen kanssa. Kaikki lopputöiden kanssa painineet kuitenkin tietävät varmasti sen tunteen kuinka tuntuu ettei mitään oikeasti tekisikään, kun mitään lopullista vielä ole voinut kirjoittaa ylös. Tällä hetkellä, ja luultavasti vielä hyvän aikaa, siis etsin, lueskelen ja kirjoitan muistiinpanoja lähdemateriaaleista, joiden pohjalta voin sitten lähteä kokoamaan omaa osuuttani opinnäytteemme teoriasta. Tällä hetkellä menossa tutkimus aiheesta Distance Education in Nursing. Opinnäytetyömme aiheena on verkko-opiskelu sairaanhoitajaopiskelijan näkökulmasta.


On tämä ajanjuoksu ihan käsittämätöntä. Muistan vielä kuin eilisen päivän kun muutin Jyväskylään ja aloitin opintoni ammattikorkeakoulussa. Nyt olen sitten jo ylittänyt puolenvälin rajapyykin opintojeni kanssa ja valmistun hieman reilun vuoden päästä. Kohta edessä on jälleen se tilanne, että mitä tehdä elämällä, kun tämä vaihe on ohi. On niin turvallista olla tietoinen siitä, mitä tekee seuraavat kolme ja puoli vuotta. Minä kuitenkin tiedän tulevaisuuteni vain seuraavan hieman reilun vuoden päähän, sen jälkeen edessä on jälleen uusi musta aukko. Kohta pitäisi alkaa tehdä päätöksiä sen suhteen, että mitä haluaisin tehdä valmistumiseni jälkeen ja kuinka kauan. Jonkin verran olen näitäkin ajatuksia viime aikoina päässäni pyöritellyt koska, kuten kaikki tiedämme, vuosi vierähtää hirvittävän nopeasti. Olenkin ajatellut jakaa tulevaisuudenpohdintojani teidän kanssanne jossain vaiheessa. En tee sitä kuitenkaan nyt, sillä sen jälkeen tätä postausta ei jaksaisi lukea loppuun saakka kukaan. Tosin tokkopa jaksaa nytkään. :D

Se kuitenkin niistä opinnoista tältä erää. Kuten tuossa aikaisemmin mainitsinkin, niin olen myös tehnyt syksyllä töitä. Olen jo pitkään haudutellut mielessäni ajatusta työnteosta opintojen ohella. En kuitenkaan tähän mennessä ole löytänyt mitään sopivaa pestiä, sillä halusin työn, joka vaatisi vain jokusen tunnin viikkopanostusta. Mielessäni alusta saakka oli henkilökohtaisen avustajan homma, sillä siitä voisi olla hyötyä tulevaisuuttani ajatellen ja niissä hommissa nuo vähäiset tuntimäärät näkyivät myös olevan yleisempiä. Tähän syksyyn saakka kuitenkin venytin tuota varsinaista työnhakemista, kunnet päätin, että nyt aion todellakin etsiä sitä työtä itselleni. Ylimääräinen tienesti kun ei ole koskaan opiskelijalle haitaksi enkä panisi lainkaan pahakseni, jos voisin lopettaa opintolainan nostamisen tähän paikaan. Mitä vähemmän sitä tarvitsee nostaa, sen parempi. Suhteellisen lyhyen aktiivisen työnetsinnän jälkeen minulla tärppäsikin: henkilökohtaisen avustajan toimi tuetun asumisen yksikössä. Asiointia, seuranpitoa ja vapaa-ajan viettoa maksimissaan kahdeksan tuntia viikossa. Nyt olen tehnyt töitä reilun kuukauden verran ja täytyy sanoa, että olen kyllä todella tyytyväinen. Kuukausipalkka ei tietenkään tuolla tuntimäärällä ole päätä huimaava, muta jokainen opiskelija kyllä tietää kuinka paljon parinsadankin lisäys tuloihin kuussa saa todellisia ihmeitä aikaan. :) Olen kyllä todella kiitollinen tästä työpaikasta!


Sitten voitaisiin hetkeksi siirtyä ihan lähiaikojen kuulumisiin, nimittäin näihin kuviin. Tiistaina heräilin puoli kahdeksan aikoihin ihan omia aikojani. Ylösnoustuani päätin, että ennen opparin pariin paneutumista voisinkin käydä tekemässä pienen aamulenkin. Lenkki venyikin aina tunnin mittaiseksi, kun pysähdyin välillä ihailemaan ja kuvailemaan syksyistä maisemaa. Onneksi kävin napsimassa noita kuvia tiistaiaamuna, sillä aika moni puu on jo tiputtanut lehtensä (toki väriloistoa löytyy edelleen) ja eilen sekä tänään ulkona on näyttänyt olevan hieman ankeampi ilma. Täytynee vielä joku päivä käydä koittamassa syksyräpsyjen ottoa, ennen kuin on aika siirtyä siihen ikävämpään osaan syksyä: harmaaseen, sateiseen, pimeään ja loskaiseen.

Minä kyllä pidän syksystä ja varsinkin tämä syksy on hellinyt meitä ilmoillaan aivan erityisesti. En kuitenkaan pidä loppusyksystä enkä alkutalvesta, kun on vain pimeää kellonympäri eikä aurinko tahdo enää jaksaa nousta moneksikaan tunniksi päivää valaisemaan. On pimeää kun lähtee aamulla töihin, mutta se valoisa aikakin kestää vain sen aikaa kun on siellä töissä ja taas on pimeää kun pääsee kotiin. Olen jo vuosikaudet tiedostanut mielialassani muutoksia noihin aikoihin ja voisinkin sanoa kärsiväni jonkinlaisesta kaamosmasennuksesta: mikään ei tahdo kiinnostaa ja väsyttää vaan koko ajan. Tai en voisi sanoa että tilani nyt mitään masennusta olisi, mutta tietänette mitä tarkoitan. :) Tänä vuonna ajattelin myös syödä talven läpi D-vitamiinia, jos senkin riittävästä saannista olisi jonkinlaista hyötyä. Tunnistaako joku muu kaamoksen aiheuttamia oireita syksyn ja talven pimeinä ajanjaksoina?


Nyt on aika palata kuitenkin jälleen sen opinnäytetyön pariin, että saisin tänäkin päivänä lähdemateriaalia luettua. Nautitaanhan noista kauniista syysilmoista kun niitä on vielä jäljellä! Pus!

3. lokakuuta 2013

Santa Montefiore: The Summer House

Muutama kuukausi sitten kirjoittaessani teille neljännestä päivästäni Lontoossa, mainitsin ostaneeni minulle entuudestaan tuntemattoman kirjailijan, Santa Montefioren, kirjoittaman romaanin The Summer House. Tuo romaani osoittautui niin hyväksi, että se ansaitsee ihan oman postauksensa. Jospa joku teistä innostuisi tarttumaan siihen. :) Ensin täytyy kuitenkin kertoa tuosta kuvasta hieman. Olin kuudentena Lontoo-päivänäni viettänyt jo monta tuntia kierrellen Camdenissa, mutta palasin sinne vielä hetkeksi ennen Warner Bros. -studioille lähtemistä. Camdenhan on tunnetusti täynnä mitä herkullisemman näköistä ruoka- ja leipomus-kojua ja niinpä kiertelinkin arpoen, että mitä herkkua sitä haluaisi maistella. Lopulta päädyin tuollaiseen suklaakuorrutteiseen donitsiin ja tuorepuristettuun appelsiinimehuun. Näiden herkkujen ja tuon kirjan kanssa istahdin sitten hetkeksi ihmisvilinän keskelle ja luin jokusen tovin. Sitten se valtasi minut, nimittäin onnellisuuskohtaus. Tiedättekö sen tunteen, kun yhdessä hetkessä tiivistyy kaikki hyvä fiilis, mitä vain voi kuvitella? Minulla oli juuri tuollainen olo tuossa hetkessä. Kuinkas minulla nyt valittamista olisi voinut ollakaan, olinhan minä Lontoossa lomailemassa, sää oli aivan mahtava, lukutoukka oli löytänyt itsellensä todella hyvän kirjan ja samalla sai haukkailla suussasulavan sokerista ja rasvaista suklaadonitsia odotellen vierailua Potter-fanin paratiisiin. Eihän siinä voinut kuin hymyillä onneaan typerännäköisenä suklaata hampaiden välissä. :D


Mutta palataanpa sitten takaisin siihen kirjaan. Takakansi kertoo kirjasta seuraavaa:

"Antoinette's world has fallen apart: her husband, the man she has loved for as long as she can remember, has died tragically in an accident. He was her rock, the man she turned to for lovr and support, the man she knew better than she knew herself. Or at least so she thought...

For as she arrives at the familiar old stone church for George's funeral, she sees a woman she has never meet before.

Phaendra loved George too, and she could not bear to stay away from his funeral. But as she sits before his wife, she knows that what she is about to reveal will change all their lives forever."

En halua paljastaa tässä juonesta enempää, mutta voin kertoa että siinä vaiheessa kun luulet tietäväsi jo tarinasta kaiken, paljastuu siitä täysin uusia puolia. Tämä on yksi niistä kirjoista joiden et haluaisi loppuvan koskaan ja joiden viimeisiä sivuja yrität lukea säästeliäästi nautiskellen, sillä tiedät sen loppuvan pian. Tätä kirjaa en kyllä voi muuta kuin suositella. Luulisin, että opusta löytäisi hieman suurempien kaupunkien kirjastoistakin, mutta Suomalaisen kirjakaupan englanninkielisten romaanien hyllyjä taannoin tutkiessani, löysin tämän kirjan myös sieltä. :) Jos joku tarttuu tähän kirjavinkkiin tai on jo lukenut kyseisen romaanin, niin kertokaahan rohkeasti omia mielipiteitänne tuolla kommenttiboxin puolella!

*****

25. syyskuuta 2013

London - Returning to Finland

Niinhän se kello löi lopulta viisi aamulla merkkinä alkavasta kotimatkasta. Aikamoisessa kotiinpalumorkkiksessa nousin ylös, enkä voinut uskoa että mahtava viikko Lontoossa oli jo näin pian ohitse.  Olin nukkunut todella huonosti johtuen unista, joissa myöhästyin paluulennolta, sekä edelleen jatkuvasta kaameasta flunssasta. Olisi tehnyt mieli vetää peittoa vain takaisin korville ja jatkaa unia, mutta eihän siinä muu auttanut kuin nousta ylös. Hammaspyykin ja epäonnistuneen yrityksen jälkeen saada itseni näyttämään joltain muulta kuin haudasta nousseelta zombilta, loin viimeisen haikean silmäyksen viikon hyvin palvelleeseen huoneeseeni, ennen kuin suljin oven perässäni.

Matkani viimeiselle metromatkalle jouduin ostamaan irtolipun, sillä travelcardini oli mennyt vanhaksi edellisenä iltana. Tuolloin tajusin että matkakortti oli maksanut kyllä itsensä aika monta kertaa takaisin, sillä yhdensuuntaisesta metromatkasta Earl's Courtilta Victorialle maksoin £ 4.50, kun taas koko viikon matkakortista pulitin £ 30.40. Jo itsessään tuota kotiaseman ja Victorian väliä tuli varmasti ajeltua tuon matkakortin hinnan edestä. Travelcardini toimi siis zonella 1-2 ja en voi muuta kuin suositella sen hankkimista. Itse matkustin ainoastaan kerran noiden kahden zonen ulkopuolelle matkatessani tuonne Warner Bros. studioille, mutta nekään yksittäisliput eivät mannaa maksaneet. Ehdottomasti aion siis tuon matkakortin hankkia seuraavallakin reissulla. Tosin seuraavalla matkalla aion tutustua myös noihin double deckereihin. Metromatkustaminen oli niin törkysen simppeliä, että laiskana en jaksanut tutustua bussien toimintaan. :D Hyi minua. Mutta joo se siitä.


Victorialta otin sitten Gatwick Expressin lentokentälle. Check-in, turvatarkastus ynnä muut virallisuudet sujuivat tällä kertaa huomattavasti sulavammin, kun oli edes jonkinmoinen käsitys siitä mitä oli tekemässä. :D Kentältä shoppailin vielä vähän tuliaissuklaita, niskatyynyn itselleni kotimatkaa varten, kymmenen punnan headphonesit sekä jotain mielettömän hyviä yrttipastelleja, joita minulla on todella kova ikävä. Seuraavalla matkalla täytyy kantaa niitä rasiakaupalla kotiin. :p Kahdeksaan saakka istuskelin sitten kentällä aamupalaa mutustellen ja äänikirjaa kuunnellen, kunnes lentomme lähtöportti ilmoitettiin. Siellä sitten vielä hieman lisää odottelua ennen kuin pääsimme koneeseen ja lento Kööpenhaminaan saattoi alkaa. Tuon matkan vetelin muistaakseni aika tehokkaasti sikeitä liian aikaisen aamuherätyksen ja liian lyhyiden yöunien takia.

Vaikka pelkäsinkin lentämistä jo huomattavasti vähemmän kuin menomatkalla, sain tutustua lentomatkailun nurjaan puoleen: lentäminen flunssaisena. Ei sitä muuten juuri tuntenut, mutta jos korvani alkoivat ilmoittaa itsestään menomatkallakin ennen laskeutumista, niin paluumatkalla tukkoisen pään takia ne tuntuivat räjähtävän siihen paikkaan. Auts, se teki todella kipeää. Vasen korvani myös napsahti lukkoon laskeutumisen aikana, mikä on sinänsä ihan normaalia, mutta omani ei vain auennut kaikista kikoista huolimatta ollenkaan. Enpä sitte kuullut juuri mitään ennen Suomeen pääsyä. Hirvittävän mukavaa kun pää on täynnä räkää, korvat ovat tukossa, etkä kuule mitään. Teki mieli lyödä lentokentän lattialle ja heittää pienet itkupotkuraivarit. Ei todellakaan ollut mikään miellyttävin matkustusfiilis. :D


Seuraavana olikin sitten vuorossa matkan miellyttävin osuus, yhdeksän tunnin odottelu jatkolennolle Köpiksen lentokentällä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin lähtenyt bussilla/metrolla/millälie julkisella kulkuvälineellä tutkimaan Köpiksen keskustaa, mutta olo oli niin kertakaikkisen kehno ja minulla oli aikamoinen hedari lennon laskeuduttua, joten päätin jäädä kuluttamaan aikaa kentälle. Ihan hyvä idea sinänsä, kun myöhemmin tajusin, ettei minulla oikeastaan ollut enää yhtään rahaa. :D Tarkkaan olin roposeni laskenut ja käyttänyt matkan aikana. Lopultahan se yhdeksän tunnin odottelu meni yllättävän nopeasti ja sujuvasti! Pääasiassa aikaani kulutin torkkuen, syöden ja päiväkirjaa kirjoitellen. :D Tuli todettua ainakin se, että Köpiksen lentokenttä on järjettömän kallis paikka! Nimimerkillä halvin mahdollinen aamiaisleivän näköinen kyhäelmä frapuccinon kanssa reilu 12e.. Mutta sitten taas kentällä oli ihana hiljainen tila, jonka lepotuoleilla sain muutaman tunnin makoisat unet ennen kuin auringon paahtaessa täysillä sinne tuli liian kuuma.

Ja niin vain tuli sekin yhdeksän tuntia kulutettua ja siirryin lähtöportille. Siellä oli vielä boarding menossa Alicanteen lähtevälle lennolle ja oli todella haikea mieli siitä, että toisilla loma on vasta aluillaan, kun itse odottelen lentoa koti-Suomeen. Olisi tehnyt mieli enemmän kuin mitään hypätä siihen koneeseen ja vain jatkaa lomailua. Tuolla oli myös ihan hirveästi suomalaisia ja pitkän viikon jälkeen olikin mukavaa vaihtaa muutama sana suomeksi kahden ihanan eläkeläismummon kanssa, jotka olivat juuri palanneet kuukauden lomalta Italiasta. Toinen heistä käsittääkseni miehensä kanssa omistaa sieltä lomaosakkeen, jossa he olivat nyt sitten nauttimassa eläkepäivistä. Kelpaisi! Sitten olikin jälleen meidän vuoromme siirtyä koneeseen, joka nousi taivaalle puoli yhdeksän aikaan illalla. Lento Suomeen meni ohi todella nopeasti ja tuntui kuin vain hetki nousun jälkeen olisi korviin alkanut taas sattua siihen malliin, että tiesin laskeutumisen olevan lähellä. Hetken kuluttua kuulutettiinkin miehistön alkavan valmistautua laskeutumiseen. Täytyy kyllä sen verran sanoa, että auringonlasku lentokoneesta on mielettömän upea näky!


Helsinki-Vantaalla oltiin sitten joskus yhdentoista jälkeen jolloin alkoi kolmen tunnin bussin odottelu. Suunnitelmissani oli löytää mukavin mahdollisin kolo nukkua nuo kolme tuntia, mutta hyvin pian tajusin, ettei nukkumisesta tulisi yhtään mitään, kun koko ajan yritin vain yskiä sisuskalujani pihalle. Tiedättekö sellaisen rasittavan yskän joka kutittaa kurkkua koko ajan, mutta mitään yskittävää ei ole? Yritinkin siis löytää paikan, jossa häiritsisin mahdollisimman vähän muita nukkumista yrittäviä matkailijoita ja päädyinkin asettautumaan lähelle jonkin hotellin aulaa ja vessaa sillä yskänpuuskat tuossa vaiheessa olivat niin kovia, että oksennuksen tulo ei enää ollut kaukana. Aika toivoton fiilis oli tuossa vaiheessa, sillä en uskonut pystyväni edes lähtemään Jyväskylään sillä ensimmäisellä mahdollisella bussilla kauhean köhäni takia. Jos minulla olisi tuossa vaiheessa ollut penninhyrrääkään jäljellä, niin olisin luultavasti maksanut itselleni yön lentokenttähotellissa ja lähtenyt kotiin aamulla. Noh, en kuitenkaan tehnyt niin, koska rahaa ei enää ollut. :D

Siinä tuolilla sitten epämukavasti torkahtelin ja parin tunnin kuluttua oloni olikin onneksi helpottanut niin paljon, että menin ulos odottamaan meidät kotiin vievää bussia. Onneksi ajanvietettä tuolle välille ei tarvinnut hirveästi keksiä, sillä olin unessa jo ennen kuin pääsimme edes pois Vantaalta ja muutamaa havahtumista lukuunottamatta heräsin lopulta Palokassa. Perillä olin siis puoli kuudelta aamulla vuorokauden matkustamisen jälkeen. Ilmeisesti sitä voi saada kulumaan vuorokauden matkassa Lontoosta Jyväskylään. :D Seuraavalla kerralla taidan olla sen verran viisaampi, että maksan muutaman kympin extraa siitä, että pääsen suoraan yhdellä lennolla määränpäähän, aika raskaaksihan tuo kotimatka lopulta kävi. Tai valitsen ainakin sellaisen vaihdon, joka ei kestä yhdeksää tuntia. :D

Lämpimässä aamuauringossa kaupungin heräillessä kävelin sitten matkakeskukselta kämpille. Varmaan tunnin verran olin hereillä, kunnes nukahdin muutamaksi tunniksi sohvalle. Tai siis nukahdin sohvalle sen jälkeen, kun olin ensin taivastellut muodottomasti turvonneita nilkkojani! Ihmettelinkin jo Köpis-Helsinki lennolla, että näyttääpäs mun nilkat jotenkin omituisilta, mutta totuus selvisi sitten vuorokauden matkaamisen jälkeen kun otin sukkahousut pois jalasta. Seuraavalla kerralla olen myös se verran viisaampi, että ostan matkaa varten lentosukat. :D Tosin en ainakaan muista menomatkalla olleen ongelmaa tämän asian kanssa, joten paluumatkan vuorokauden matkustamisella taisi olla aika suuri rooli tässä tilanteessa.


Niin tuli siis lopulta aika taputella tämä matka viikon reissaamisen ja 62 täyden kirjoitetun päiväkirjasivun jälkeen. Uskon, että fiilikseni matkalta ovat välittyneet melko hyvin näitä postauksia lukiessa, mutta summa summarum: viikko Lontoossa oli ihan mielettömän upea, ihana ja kaikkea muuta ylistyssanoja, enkä voisi olla kiitollisempi Jumalalle siitä miten mahtavasti kaikki meni ja kuinka mukavaa minulla oli! ♥ Näitä postauksia kirjoitellessa on kyllä tullut elettyä noita viikon hetkiä uudelleen ja tällä hetkellä on jotenkin todella haikea fiilis ja kaipuu Lontooseen on todella kova. Onneksi jaksoin miltei pienintä yksityiskohtaa myöten kirjoittaa matkan vaiheet päiväkirjaan, niitä todellakin kelpaa muistella vielä myöhemminkin. :) Toivottavasti seuraava matka koittaisi pian, sillä pala sydäntä jäi Brittien saarille. ♥

kuvat: Pinterest

24. syyskuuta 2013

Täytetyt kesäkurpitsat

Kuulumisia kyökin puolelta olisi jälleen luvassa! Mietiskelin tuossa viikonloppuna, että mitähän sapuskaa sitä loihtisi itselleen tulevalle viikolle, kun törmäsin Lempin blogissa täytettyjen kesäkurpitsoiden herkullisennäköiseen reseptiin. Resepti vaikutti niin simppeliltä ja maukkaalta, että sitä täytyi ehdottomasti kokeilla. Eilen aamupäivällä sitten tartuin härkää sarvista ja rupesin hommiin. Täytettyjen kurpitsoiden valmistamiseen tarvitset:

2 hyvänkokoista kesäkurpitsaa
yhden ison sipulin
400 g jauhelihaa
Pirkan pastakastiketta
1,5 dl riisiä
juustoa


Kesäkurpitsojen valmistus aloitetaan pilkkomalla kurpitsat halutunkokoisiin palasiin ja halkaisemalla palaset kahtia. Itse jaoin kurpitsat kahteen osaan jolloin sain tehtyä kahdeksan täytettyä kurpitsanpuolikasta. Kurpitsoista koverretaan pois sisus, jotta täytteelle jää kunnolla tilaa. Lempin vinkin mukaan ajattelin käyttää tuon koverretun sisustan myöhemmin kasvissosekeittoon, joten pakastin sen. Täytteen teon ajaksi laitoin kurpitsan puolikkaat pehmenemään 150-asteiseen uuniin.

Seuraavaksi laitetaan riisejä varten kiehumaan 4 dl vettä. Kun vesi kiehuu, lisää joukkoon 1,5 dl riisiä. Pilko sipuli pieneksi ja kuullota sitä hetki yksinään paistinpannulla ennen jauhelihan lisäämistä joukkoon.


Kun jauheliha on kypsynyt, voi joukkoon lisätä pastakastikkeen. Itse en lisänyt täytteeseen mitään mausteita, sillä pastakastike maustoi sen hyvin. Hetken kypsyttelyn jälkeen lisäsin joukkoon vielä riisin. Täyte lusikoidaan kesäkurpitsan puolikkaisiin ja päälle voi halutessaan vielä lisätä juustoviipaleen makua tuomaan. Uunin lämpötilaa nostetaan vajaaseen 200 asteeseen ja tässä lämmössä kurpitsat saavat kypsyä noin 20 minuutin ajan, kunnes juusto on saanut väriä pintaansa. Ja ei muuta kuin nauttimaan!

15. syyskuuta 2013

London - Day 7

Koska edellinen ilta oli tuon studio-kierroksen takia venähtänyt tavallista pidemmäksi, heräsinkin myöhemmin kuin muutoin viikon aikana. Siitäkin huolimatta silmäni avasin jo puoli kahdeksan aikaan. En edes yrittänyt ehtiä heti aamupalan alkuun kahdeksaksi, vaan suuntasin sinne suosista hieman myöhemmin ja aloitin aamuni rauhallisesti touhuten. Aamupalalla sitten tutustuinkin ikäiseeni italialaiseen tyttöön, jonka kanssa tuli juteltua niitä ja näitä. Muistini uumenista kaivelin sellaisen informaation, että tyttö olisi sanonut asuneensa vuoden verran Suomessa, mutta toisaalta en voi olla asiasta täysin varma, sillä juttelin sadan muunkin ihmisen kanssa tuon viikon aikana. :D Aamiaisen jälkeen sitten pakkailin seuraavana päivänä koittavaa kotiinlähtöä varten sen verran kuin se tässä vaiheessa oli mahdollista. Lähtö hotellilta viimeisenä kokonaisena Lontoo-päivänä koitti myöhemmin kuin minään päivänä aikaisemmin viikolla lähtiessäni liikenteeseen kymmenen aikoihin.


Havahduin siihen, että minulla oli edelleenkin se London Eyen pääsylippu käyttämättä. En kyllä edelleenkään korkeanpaikankammoni kanssa ollut varma, tohtisinko koskaan tuohon hyrrään astua, mutta pakkohan sitä oli yrittämään lähteä, kerta tuosta kierroksesta oli jo etukäteen maksettukin. Niinpä astuin metroon ja matkasin Westministerille. London Eyen juurella Thamesin rannalla tuli varmaan vajaan tunnin verran rohkeutta kerättyä ennen kuin sydän pamppaillen kävin sen lappusen varsinaiseen lippuun vaihtamassa. Senkin jälkeen arvoin vielä hetken jos toisenkin ennen kuin lopulta "maailmanpyörään" johtavan jonon jatkeeksi rohkenin astua. Onneksi jonon jatkeena ei enää kauan tarvinnut seistä, sillä luultavasti pupu olisi saattanut vielä livahtaa pöksyyn tässäkin vaiheessa. Se pupu kyllä meinasi asettua asumaan housuihini siinä vaiheessa kun vihdoin pääsin sinne kapseliin saakka ja tajusin, että tänne on nyt jäätävä. Istahdin tukevasti sen kapselin keskellä olevalle penkille ja olin melko varma, että tuijottaisin vain syliäni tuon puolen tunnin ajan ja saattaisin ehkä juuri ja juuri selvitä hengissä. :D

Kuten arvata saattaa, olin jännittänyt aivan turhaan. Tottahan sitä hirvittävän korkealla oltiin, siitä nyt ei pääse yli eikä ympäri. Korkeus ei kuitenkaan tuntunut ollenkaan niin pahalta kuin olin kuvitellut, sillä koko härveli liikkuin niin hitaasti ettei liikettä edes tuntenut ollenkaan. Se puolituntinen hujahti sitten lopulta melkoisen nopeasti ja kyllähän ne maisemat olivat miltei henkeäsalpaavan upeat ilmankin ollessa suotuisa maiseman katselua ajatellen. Matkan aikana juttelin myös erään naisen kanssa, joka oli viikonloppureissua viettelemässä perheensä ja ystävänsä perheen kanssa Pohjois-Englannista. Kun sanoin tulevani Suomesta, hän sanoi heidän käyneen joskus lomailemassa Lapissa. Hauskaa, että he ovat Lapissa käyneet kun itse en ole sielläpäinkään vieraillut, vaikka Suomessa asunkin. :D


Yläilmaseikkailun jälkeen palasin tukevasti maan pinnalle ja palkitsin itseni hot dogilla, jota jäin syömään Thamesin rannalle. Vaikka päivä olikin kaunis ja selkeä, niin kylmä viima teki siitä melko viileän. Joen rannalla istuskelin odottamassa suomalaista Hanna-Maria, jonka kanssa olimme sopineet tapaamisesta jo etukäteen. Kun hän saapui paikalle, lähdimme metrolla Brick Lanelle, sillä Hanna-Mari halusi esitellä minulle yhden Lontoon tunnetuimmista markkinapaikoista. Paikka ei jostain syystä sytyttänyt minua ollenkaan niin kovasti kuin Camden Townin markkinat. Tai ehkä ne eivät juuri siitä syystä sytyttäneetkään, että odotin niiden olevan Camdenin kanssa hyvin samankaltaiset. Tämä visiitti jäi siis kovin lyhyeksi ja laihaksi, sillä ainuttakaan tuliaista tai ylipäänsä mitään en markkinoilta ostanut.

Aloin olla hieman ahdistunut tuliaisten puutteen takia ja päätin palata takaisin Camdeniin tuliaisostoksille, sillä kahden viime visiitin aikana olin oppinut jo tuntemaan paikkaa jonkin verran ja minulla oli jo hieman hajua, mitä ostaisin ja kenelle. Camden oli menossa jo jotakuinkin noin kahden tunnin kuluttua kiinni, mutta kun hätä oli todellinen, niin tuliaiset löysin tunnissa. :D Ja aika loistavia löytöjä teinkin vaikka itse sanonkin! Erityisen ylpeä olin isälle ostamastani paidasta, jossa luki: "My daughter went to London and all I got was this lousy t-shirt". Pelkäsin kovasti erityisesti paidan koon puolesta, mutta onneksi se sopi isälle kuin nakutettu ja olen nähnyt sen jopa hänen yllään useampaankin kertaan. Se tuliainen osui siis aivan nappiin. :) Tuolla shoppailureissulla löysin Camdenista aivan uusia koloja ja onkaloita, joten sinne täytyy todellakin vielä palata!


Shoppailun jälkeen olisin jo ollut aika valmista kauraa nukkumaan, sillä takana oli pitkä päivä ja minulla oli kaamea flunssa ja olin aika kipeä jo tässä vaiheessa. Kyseessä oli kuitenkin viimeinen iltani Lontoossa ja olin päättänyt mennä Hillsong Churchiin, joten eihän sitä visiittiä todellakaan voinut jättää välistä! Ja onneksi päätin flunssasta huolimatta mennä, sillä kokous oli aivan loistava! En voinut uskoa, että olin oikeasti Hillsong-seurakunnassa ja olin mielettömän kiitollinen ja iloinen mahdollisuudesta lähteä matkalle Lontooseen ja käydä tuossa seurakunnassa muiden mahtavien kokemuksien lisäksi. Parhaiten fiiliksiäni tuolla hetkellä kuvasi sana overwhelming, täysin toimivaa suomenkielistä käännöstä en tälle sanalle edes tiedä enkä keksinyt edes suomenkielistä sanaa kuvaamaan niitä fiiliksiä. Olin pakahtua onnesta ja kiitollisuudesta, niin sen varmaankin voisi suomeksi ilmaista. :D

Kokous tuntui todella lyhyeltä ja oli mielestäni ihan liian pian ohi. Kokouksen jälkeen lähdimme pienellä porukalla, joka koostui kolmesta suomalaisesta tytöstä, yhdestä unkarilaistesta ja yhdestä muistaakseni afrikkalaisesta jätkästä, yhteen ravintolaan, joka oli varattu seurakuntalaisia varten. Viivyin paikalla suurinpiirtein tunnin verran, jonka jälkeen oli aika palata kotikonnuille, sillä flunssa alkoi käydä liiaksi voimille, pakkaukset olivat vielä jonkin verran kesken ja kello herättäisi viideltä aamulla kotimatkalle. En olisi halunnut tuon viimeisen illan loppuvan koskaan, enkä voinut millään uskoa että seuraavana aamuna olisin jo matkalla takaisin Suomeen ja kauan odottamani ja hehkuttamani mahtava loma olisi pian ohitse ja vain hieno muisto.

Hotellille paluun jälkeen aloin vastahakoisesti pakata viimeisiä matkatavaroita. Pakkaaminen ei yhtään innostanut kun edessä olisi vajaan vuorokauden mittainen kotimatka (kyllä, Lontoostakin voi matkata Suomeen niin kauan :D). Nukahdin sitten lopulta joskus puolenyön aikoihin, mutta nukuin kyllä kieltämättä erittäin kehnosti: yskin koko yön ja alitajuisesti pelkäsin nukkuvani herätyksen yli ja myöhästyväni lennolta. Ei siis ollut mikään ihme, että olin todella väsynyt kun kello viiden tunnin unosien jälkeen pärähti soimaan.