23. elokuuta 2012

My new blouse


Unohdin taannoin kokonaan sitten esitellä sen h&m:n tilauksen, jonka viime kuussa tein. Kuten tuossa postauksessakin mainitsin, olen katsellut itselleni pitkään kauluspaitaa, mutten ole löytänyt sitä oikeaa. Muiden päällä ne ovat näyttäneet erittäin hyvältä, mutta jostain syystä en koskaan löytänyt yksilöä, joka pukisi minua haluamallani tavalla. Kun koitin tätä paitaa ylleni ensimmäisen kerran, en oikein ollut varma mitä siitä ajattelin. Se näytti kivalta joo, mutten siitä huolimattakaan ollut varma, että olisiko se oikea vaatekappale minulle. Minulla ei kuitenkaan ole ainuttakaan kauluspaitaa, joten mietin, että tämä voisi sitten toimia tilaisuuksissa joihin täytyy pukeutua hieman siistimmin, jos sitä ei arjessa tule käytettyä. Kauluspaidat ovat kuitenkin siitä käteviä, että niitä voi käyttää niin virallisemmissakin tilaisuuksissa, kuin arkena.

Nyt näitä asukuvia katsellessa täytyy kyllä sanoa, että olen todella tyytyväinen valintaani pitää tämä paita! Hihat käärittynä paita on rennompi ja yhdistettynä farkkuihin ja tuohon vyöhön kokonaisuus näyttää omaan silmääni todella kivalta. :) Nyö kyynärpääpaikatkin ovat kiva yksityiskohta muuten melko tavanomaiseen paitaan. Mitäs mieltä te olette?

I totally forgot to show you those clothes I ordered from h&m last month. As I mentioned in that post, I've been searching a blouse for me, but until now I haven't found one that looks good on me. When I first tried this one, I wasn't sure what I thought about it. It looked okay, but I still wasn't sure if it was the right piece of clothing for me. But because I've never had a blouse before, I thought that I could at least use this when dresscode is more formal, if I don't use it otherwise. Blouses are quite multipurpose, because you can use them both in formal and informal occasions. 

But now when looking at these pictures, I have to say that I'm more than happy that I decided to keep this blouse! When turning the sleeves it looks more casual and when combined with jeans and that belt, I think the outfit looks good. :) What do you think?


Asukuvat eivät aina ole onnistuneita. Joskus kuvattavasta voi tulla kyklooppi..

Outfit pictures are not always successful. Sometimes I can become a cyclop..


..tai voi unohtaa laittaa itselaukaisimen päälle, jolloin blogin lukijat saavat ihastella kaunista keittiön seinää.

..or I can forget to use autotimer, when my readers can see the beautiful wall of my kitchen.

Tämä päivä jatkuisi nyt sillä tavalla, että lähden kohta juuri Jyväskylään muuttaneen ystäväni Lindan kanssa keskustaan tapaamaan yhteistä ystäväämme hänen työpaikalleen. Aikomuksenamme on myös käydä piipahtamassa centrumin kirpputorilla ja kaupunkikierrokselta minä suuntaan suoraan salille zumbailemaan ja sen jälkeen kuoroharjoituksiin, jotka lähtevät taas käyntiin kesän tauon jälkeen. :)

Now I have to run, because I'm going to meet my friend at city centre! We are going to visit our friend at her's working place and after that I'm going to show my friend a flea market, which is in the centre. 430pm I'm going to zumba and after that at 6pm I have choir rehearsals. :) See ya!

2 kommenttia: