9. maaliskuuta 2012

Movie night

Hei taas jälleen kerran! Muutaman päivän tauko on taas postailuun ehtinyt tulla. Tämä viikko on mennyt vielä hieman lomaillessa, mutta samalla tentteihin stressatessa. Torstaina, kun loman jälkeen koulu taas virallisesti alkoi, minulla oli kaksi tenttiä. Sosiologia & psykologia ja käytännön tentti. Ensimmäiseksi mainittu meni enemmän ja vähemmän liibalaabaa kirjoittaessa, mutta toisaalta aihealueet olivat suurinpiirtein sellaiset, että hieman maalaisjärkeä käyttämällä saattoi tekstiä esseen verran väännellä. Ihmettelenpä vain, kun opettaja antoi esseiden maksimimitaksi kaksi sivua. Minulla nimittäin on äärimmäisen pieni käsiala, eikä minulla edes ollut juurikaan hirveästi sanottavaa kumpaankaan aiheeseen ja kirjoitin molemmista siitä huolimatta sivun verran. Voin vain kuvitella kuinka tuon kahden sivun kanssa olisi saanut kamppailla, jos käsiala olisi edes aavistuksen isompi ja asiaa olisi ollut edes hieman enemmän. Noh, minulle se kaksi sivua riitti. :D

Käytännön kokeeseen mentiin sitten enemmänkin puntti tutisten. Ideana oli siis se, että meille arvottiin tilanteita, joiden perusteella meidän piti tehdä potilaan hoitosuunnitelma ja tehdä tarvittavat hoitotoimenpiteet. Paritkin arvottiin. Ne kaksi ihmistä kenelle sattui tulemaan sama tilanne, olivat pareja. Minulla kävi aivan suunnaton mäihä, sillä parini oli hyvä ja meille arvotut hoitotoimenpiteet olivat aika läpihuutojuttuja. Potilaanamme oli siis... Alfred? Alfredilla oli todettu diabetes ja meidän tehtävänämme oli mitata häneltä verensokeri, sekä tutkia hänen virtsanäytteensä ja opettaa Alfredille kuinka tehdä nämä toimenpiteet itsenäisesti kotona. :D Totta kai siinä oli pientä ramppikuumetta, kun koko luokka katsoi ja arvioi tekemisiämme, mutta oikeastaan meidän tehtävämme taisi olla kaikkein helpoin. Tai no itseasiassa verenpaineen mittaaminen olisi ollut minulle vielä helpompaa. Henkilölle, joka sen joutui tekemään, se ei kyllä ollut helppoa, valitettavasti :D Emme siis saa käyttää digitaalista verenpainemittaria. Mutta läpi meni!

Hello to all of you agen! Couple of days has passed without any posts, sorry about that. This week has gone so that I have been resting still a little because my school started after two weeks of holiday on Thursday, with two exams. So I've also been stressing about those. :D First exam was sosiology & psychology and other one practical exam. First one went quite well, just writing this and that. Subjects were luckily quite easy so I used common sence a lot and I got enough information for two essays. I just wondered because teacher gave us only to pages for each essay. I have really small handwriting and I didn't had so much to say and I still wrote one page per each essay. I just can imagine that with even little bit bigger handwriting and more things to say I would have had some problems to keep my essays in those two pages. But two pages was enough for me, so no problem. :D

I was really nervous about practical exam. Idea was that there were several cases and we didn't get to choose, which case we prefer, of course. :D So we just took one paper and we got the case and other person that got the same case was other part of the pair. This time I was extremely lucky and I got great pair and eeeeasy case. Our patient was Alfred. We had to measure his blood sugar level and examine his urine sample. Then we had to teach Alfred how to do these procedures at home. :D Couldn't have been any easier. Or actually I would have liked to measure the blood pressure. It would have been even easier. Actually it wasn't easy for that student who got it, but.. :D And of course we are not allowed to use digital machines to measure blood pressure. :) But we passed the exam!


Sitten tähän päivään. Aamun aloitin kivasti käymällä zumbassa ja coressa ystäväni kanssa. Mikä onkaan parempi fiilis, kun se kun vatsalihakset ovat tulessa? :D Huomenna sitten vähän hikoilemaan spinning-pyörän päällä. Mutta tähän päivään siis! Salilla käymisen jälkeen päätin, että tänään on karkkipäiväni ja päätin sitten pyörähtää FilmTownin kautta napatakseni sieltä jotain katsottavaa illaksi ja leffaeväät tietenkin. Enhän minä vain ole ainut, jolla tuo irtokarkkien ostaminen leviää aina käsiin? :D Vielä oikein salilta tultaessa uhosin, että ostan niin pienen pussin, ettei siitä varmastikaan jää mitään huomiselle, sillä minähän en niitä enää huomenna syö. Alku lähti liikkeelle hienosti, mutta sitten homma alkoi pikkuhiljaa paisua ja paisua, kunnes poistuin mukanani puolen kilon karkkipussi. Ei Jenna näin!

Then something about this day. I started my day nicely by going to gym with my friend. We went to Zumba and Core Training class. What is more better feeling than that when your abs are totally in fire? :D Tomorrow I'm going to sweat on a indoor-bike. But about this day! After gym I desided tht today is going to be my candyday. So I went to FilmTown before I came home to lend some movies and of course buy some candies. Tell me I'm not the only one who always fails at buying only a little amount of candies?? I promised my friend that I'm only buying so little I can eat it all today because I'm not eating them tomorrow anymore. It started well at first but after a while I totally lost it. I left home with half a kilo of candies with me... Not this way Jenna! 


Nämä olivat sitten ne vuokraamani leffat. FilmTownissa opiskelijakortilla saa näitä ei-ensi-ilta-leffoja euron per päivä, mutta se tarjous koskeekin ainoastaan vuokria, jotka on tehty sunnuntain ja torstain välisenä aikana. Minulla oli tarkoitus vuokrata kaksi leffaa, mutta jollain toisella tarjouksella sainkin kolme leffaa kolmeksi päiväksi kuudella eurolla, joten kolme leffaa lähti siis mukaan. Ja nehän olivat Unelma jäällä 2 (tämä oli sellainen hätävalinta, kun sain tietää tuosta tarjouksesta ja oli pakko äkkiä valita joku elokuva :D), Jonesin perhe ja Elizabethtown. Vähän tuli kalliiksi reissu, sillä kukkaro keveni 12 eurolla.. Olisin kyllä voinut käyttää tuon rahan johonkin muuhunkin. :D

Päiväsellä sitten nukuin vajaan kahden tunnin päiväunet ennen kuin aloin motivoida itseäni mikrobiologian kotitentin mukaan. Siinä sitten juttelin Elisan kanssa ja sain hänet höynäytettyä minun luokseni. Onneksi sain, sillä kotitenttini eteni oikein mukavasti ja katsoimme vielä yhdessä tuon keskimmäisen leffan, Jonesin perhe (mikä oli muuten äärimmäisen hyvä, suosittelen). Kiitoksia Elisalle seurasta! :) ♥ Nyt kuitenkin aion siirtyä lukemisen pariin ja mennä nukkumaan, sen verran alkavat silmäluomet painaa. :) Hyvää yötä!

And these are those movies I lended. In FilmTown you can lend these non premiere movies for one euro per day but that offer is only from Sunday to Thursday so I had to pay the normal price. But luckily there was this other offer, which is that you can lend three movies for three days for six euros. So now I have three movies. And they are: The Cutting Edge 2 (this was quite hasty decision because I had only two movies when I heard about that offer so I had to find still one), The Joneses and Elizabethtown. I spent 12 euros there.. I could have used them otherwise.. :D

During the day I took about two hours nap before I started to motivate myself for doing microbiology's home exam. I was talking with Elisa in the facebook and I got her to came to my place. Luckily because I really did part of the home exam and we also watvhed the movie The Joneses (which was btw really good, I recommend you to watch it). Thank you Elisa for your company! :) ♥ But now I'm going to read something and then going to sleep, my eyelids are starting to get quite heavy. :) Good night!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti