28. joulukuuta 2011

Joululahja itselle ♥

Lintu - avaimenperä
Lintu -avaimenperä

Ostin itselleni juuri spontaanin joululahjan! Tai lahja kuin lahja, mutta kerta nyt joulun aika on niin kutsuttakoon sitä joululahjaksi. Ihailin tätä kyseistä avaimenperää jo kun Pupulandian Jenni etsi itselleen avaimenperää ja joku lukijoista oli muistaakseni linkannut tämän ihastuttavan avaimenperän hänen kommenttiboksiinsa (jos nyt en väärin muista?). Paras ystäväni oli saanut tämän kyseisen avaimenperän juuri veljeltään joululahjaksi (lintu siinä on vain pinkki) ja kun olemme juuri muuttamassa saman katon alle kimppakämppään, ajattelin hommata myös itselleni tällaisen. Eteisen seinällämme on siis pian kaksi lintua omissa pöntöissään. :)

Eikö olekin ihastuttava?

Ps. En muuten ole koko muutostakaan blogin puolella maininnut mitään, mutta ehkä sekin aikanaan (sanon aikanaan siksi, että minun lupauksistani ei voi koskaan varmaksi sanoa, joten ette voi ainakaan syyllistää, että olisin luvannut kirjoittaa muutostani blogiin ;)).

4. joulukuuta 2011

The Twilight Saga: Breaking Dawn - Part 1

Breaking Dawn

Tämäkin postaus tulee hieman aikaansa jäljessä, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Huomasin tuossa taannoin marraskuun alussa, että jaa kappas Twilightin uusin osa tulee ensi-iltaan muutaman viikon päästä. En ymmärrä miten tämä info on voinut päästä menemään ohitseni, sillä olen aina pitänyt kyseisen saagan elokuvista ja varsinkin ensimmäisen juonenkäänteet ja vuorosanat osaan jo miltei ulkoa. Toisaalta oli myös iloinen yllätys, että en ollut tajunnut odottaa elokuvan ensi-iltaa aikaisemmin: tällöin minun ei tarvinnut odottaa sen  ilmestymistä kovinkaan pitkään. 

Katselin Jyväskylän Finnkinon sivuilta kyseisen pätkän esitysaikoja ja huomasin, että yönäytös olisi 17.-18. päivän välisenä yönä klo 00.04. Olin jo yhden luokkalaiseni kanssa jutellut näytökseen menosta, joten varasin liput ja kysyin kiinnostaisiko häntä lähteä mukaani katsomaan elokuvaa. Ystäväni oli onneksi aivan innoissaan leffaan lähdöstä, joten ei muuta kuin seuraavaa viikkoa odottelemaan! :)

Edward & Bella
Leffa täytti kyllä ainakin minun odotukseni. :) Se oli jännittävä ja sai ainakin minut pauloihinsa koko keston ajaksi. Huonoa elokuvaasa oli ainoastaan yksi hieman haperosti toteutettu kohtaus, jonka moni muukin on varmaan sieltä minuuttien seasta pongaillut. Jännitykseltä ei elokuvan katsomisenkaan lisäksi vältytty, kun näytös jouduttiin keskeyttämään pienen accidentin takia. 

Kaiken kaikkiaan kuitenkin erittäin katsomisen arvoinen elokuva ja suosittelen tämän pätkän vilkaisemaan, ellei sitä vielä ole tehnyt. :)

****