3. huhtikuuta 2011

To do today

Tumblr_l9ukf5pn6y1qzvu53o1_500_large
picture

* järjestä huone (done)
* lue Gallea
* päivitä päiväkirja
* kirjoita kirje
* bänditreenit
* päivitä blogi (working on it)

Tehtävälistat on usein ahdistavia, mutta myös ehdottomasti tehokkaimpia tapoja saada asiat tehtyä (ainakin minun mielestäni). Tekemättömien asioiden listat vain näyttävät niin ahdistavilta, että asioita on saatava tehtyä, jotta saa mielenrauhan listojen tuijottelusta. Tämän päivän listasta olen siis saanut tehtyä jo melkein kaksi asiaa. Sehän on jo 1/3 asioista, jotka haluan saada tehtyä tänään. :) 

Olen huono muistamaan, joten en muista olenko maininnut pyrkimyksestäni aktivoitua jälleen päiväkirjan kirjoittajana. Tällä hetkellä minulla on vielä hieman kesken sepustus keskiviikon ja torstain välisestä tyttöjen päivästä, joten se täytyy saada päätökseen. Bänditreenit toki menevät omalla painollaan, kun sinne saakka vain pääsee. Ulkona vallitseva sade vain meinaa masentaa mielialan ja laiskistaa kokonaan. Onko pakko, jos ei tahdo? Normaalisti sanoisin, että ei, mutta tänään en aio antaa laiskuudelle periksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti