24. helmikuuta 2011

Tiistai Jennan kanssa

Minulla on ollut jo pitkään tarkoituksena tehdä tällainen päivä kanssani postaus, mutten ole suurimman osan ajasta edes muistanut aloittaa kuvien ottamista aamulla tai sitten se on tyssännyt johonkin puolen päivän tienoille. Nyt on kuitenkin tullut ihan kivasti räpsittyä kuvia, kun kouluakaan ei enää ole, joten täältä pesee. :)


Heräsin herätyskellon soittoon suhteellisen virkeänä yhdeksän reikäleipä. Olen kyllä suunnattoman ylpeä siitä, että olen saanut pidettyä (ainakin tähän saakka) tämän kello yhdeksän herätyksen! Kuvittelin että käy niin kuin yleensä lomalla: laitat kellon herättämään yhdeksältä, mutta koska ei ole pakko herätä, torkutat ensin tunnin jonka jälkeen lyöt koko toosan pois päältä. Ja ylhäällä aamiaiseni. Olin niin nälkäinen, että oli pakko haukata yksi pala leivästä sillä aikaa, kun kamera valitti jotain muistikortista. :D



Aamiaisen jälkeen alkoi armoton opiskelu. Aikaisen heräämisen jälkeen olen myös erittäin ylpeä siitä, että olen todellakin lukenut joka päivä. Toisina vähemmän, toisina enemmän. Huomasin kyllä, että lukusuunnitelmani on ehkä hieman turhan kunnianhimoinen, sillä olen siitä jäljessä jo nyt, vaikka luen vasta kolmatta päivää. :D Tulin siihen tulokseen, että panostan biologiaan kunnolla, koska siinä minulla on mahdollisuudet hyvään arvosanaan ja pidän aineesta. Matikasta en taas missään tapauksessa tule saamaan niin hyvää arvosanaa, että se vaikuttaisi lähtöpisteisiini (vai mikä se termi oli?), eikä lakkini jää siitä kiinni, joten sitä kohtaan minulla on kenties hieman hällä väliä fiilis (älkää ottako minusta mallia :D). Äidinkielen esseekokeeseen ei voi lukea ja englantia luen jos ehdin. Se menee luultavasti suhteellisen hyvin muutenkin, mutta totta kai siitä olisi mahtavaa kirjoittaa hyvä arvosana. :) Katsellaan miten tämä loma etenee.


Lukiessani minulla oli jalassa tutultani saamat lukusukat! :) Nämä ovat aivan ihanan väriset ja tämän samaisen tutun edelliset tekemät sukat olivat niin kovassa käytössä, että ne olivat venyneet aivan muodottomiksi pötköiksi ja olivat kuluneet melkein pohjasta puhki. Nämä vanhat rakkaani pääsivät siis ansaitulle villasukkien eläkkeelle ja uudet tulokkaat ottivat paikan lempisukkinani. :) Nämä jalassa kelpaa lukea.


Henkilökohtaisesti en pysty intensiivisesti paljon tuntia pidempään keskittymään lukemiseen, joten yhdentoista aikaan avasin koneen ja kävin hieman rentouttamassa aivojani. :D Luin seuraamani blogien uudet postaukset, kävin tsekkaamassa uutiset, facebook ja niin edelleen.



Sitten oli suihkun vuoro. On niin kiva kun asioita voi tehdä mihin aikaan tahansa kun suurimman osan viikosta on vain kotona eikä minnekään ole menoa (tällä viikolla menoa on kyllä riittänyt vähän joka päivälle, mutta siitä lisää myöhemmin).


Illalla olisi vuorossa musisointia nuortenporukalla seurakuntatalossa, joten naama piti saada edustamaan. :D Meikkaaminen ja laittautuminen tuntuu jotenkin niin vaivalloiselta, kun tottunut jo olemaan kotona lörttöhousut ja villasukat jalassa lukien melkein koko päivän. Onneksi näyttää siltä, että nyt saa taas loppu viikon jatkaa tasan tätä ylläolevaa linjaa.


Letit lähti kyllä vielä ennen lähtöä. Jostain syystä en osaa katsoa itseäni leteillä. Minulla on kait hieman kummallisen muotoinen pää. :D




Ennen lähtöä vielä hieman musisointia ja illalla vuorossa Shrekin Ikuinen onni ja Pirkan marjainen muromysli. Tuo mysli on ehkä maailman parasta. Tällä hetkellä tyhjennän tuota kuvassa olevaa pakettia ihan ilman maitoa. Maittavia naposteltavia, mutta ovat myös omiaan sen maidon kanssa. :)

Sellainen tiistai minulla. :) Kesti hieman kauan tämän postauksen toteutuksessa. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti