20. helmikuuta 2011

Day 15 – Your dreams

168848_4173093451480_1081310813_n_large

Ensin hieman materialistisia "unelmia". Elämäni tärkeimmät asiat eivät todellakaan ole mitattavissa rahalla, mutta olen miettinyt viime aikoina mahdollisia tulevaisuuden sijoituskohteita ja päätynyt muutamaan hankintalistalla olevaan asiaan. Uusi kamera, tietenkin. On hieman harmittavaa ollut todeta, että kännykälläni saa laadukkaampia ja parempia kuvia kuin digipokkarillani. Toki kännykän kamera vaatii täydellisen valaistuksen, joten kuvia ei voi ottaa illalla, mutta silti. Haaveissa olisi kunnon järkkäri (kenelläpä ei olisi).

Tumblr_m5yiyrhkxg1rz7gpzo1_500_large

Toinen haave on oman kitaran hankkiminen. Tällä hetkellä tämä haave menee jopa uuden kameran edelle. Muutama vuosi sitten kävin seurakunnan järjestämän kitarapiirin, joka kesti muistaakseni vuoden verran. Tuona aikana opin käytännössä kaiken kitaransoitosta, mutta harjoitteluni jäi vähäiseksi, koska jouduin palauttamaan seurakunnalta lainassa olleen kitaran. Vähän aikaa sitten otin bändiharkoissa kitaran käteeni ja tajusin, etteivät opitut taidot olleet vieläkään kadonneet kokonaan. Muistin edelleen sointuja ja osasin soittaakin. Siitä sain innostuksen hankkia itselleni oman kitaran ja jatkaa tätä soittoharrastusta. Peruskitara olisi vielä järkkäriäkin pienempi investointi. :) Ehkä sitten ylioppilasjuhlien jälkeen, kun on saanut vähän rahaa. (:

Ensimmäinen tulevaisuuteni liittyvä unelma on saada lukio virallisesti loppuun (epävirallisestihan se on ohi jo). Käytännössä tämä tarkoittaa enää sitä, että minun on läpäistävä englannin ylioppilaskoe, koska jo pelkillä äidinkielen tekstitaidon vastauksilla olen päässyt äidinkielestä läpi (elleivät pisteet laske hirveästi YTL:ssä). Seuraava etappi ylioppilaslakin saavuttamisen jälkeen olisi jatko-opiskelupaikan saanti. Tästä varmaan kuulette täällä kyllästymiseen saakka, joten ei siitä sen enempää. :)

7208197790_7968ec7539_c_large

Kukapa tulevaisuudessa ei haaveilisi omasta perheestä? Niinpä minäkin. Ensin tietenkin haluan löytää itselleni kumppanin, joka rakastaa minua kuin myötä- ja vastamäessä. Hän on minun paras ystäväni, tukeni ja turvani. Ja sitä samaa minä haluan olla myös hänelle. Ja kyllä minä myös haluan saada lapsia, sitten kun aika on oikea. Vielä se ei ole oikea. :D Tietenkin myös oma koti olisi kiva jossain vaiheessa (tähän laskuun ei kuulu mikään solu- tai opiskelijakämppä, jossa asun muutaman vuoden).

En nyt tämän syvällisemmin jaksa rueta tätä pohtimaan, mutta tässä päällimmäisiä asioita, joita minulle tulee mieleen unelmista. :) Toki minulla on unelma nähdä maailmaa, kenties jopa muuttaa ulkomaille, saada mieluisa työ ja niin edelleen. :) Unelmani on myös saada tämä haaste päätökseen. ;) Puolessa välissä näemmä mennään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti