31. tammikuuta 2011

Thirteen more days left...

... and there is twelve too many. Kiinnostus koulua kohtaan on juurikin jotain tätä luokkaa tällä hetkellä. Tiedän, että olen jauhanut koulusta 24/7, mutta se nyt on tällä hetkellä ainut asia mitä edes ajattelen. Läksyille en ole antanut paljonkaan ajatuksia vaan sille, että milloin tämä sheisse vihdoinkin loppuu. Ja siihen on tosiaankin ne 13 päivää penkkarit mukaanlukien.

Penkkareista. Puvuista muodostui sitten lopulta totaalinen katastrofi. E:n pukua ei koskaan ilmaantunut nettikauppaan ja lopulta kävi niinkin onnellisesti, että myös minun pukuni loppui kokonaan. E tilasi ensimmäisenä vaihtoehtonamme olleen puvun täältä Suomesta ja minä kyselin eräästä toisesta puvusta täältä Suomesta. Se oli muihin vaihtoehtoihin verrattuna jopa ihan siedettävän näköinen, vaikka väri olikin tipunkeltainen. Totta kai sieltä tuli sähköpostia, jossa kerrottiin pukua olevan enää vain koossa 38 ja 42. Minulla ei enää vain kerta kaikkiaan riitä aika saada puku pienennettyä minulle sopivaksi. Noh, sitten kyselin eräästä toisesta, hyvin tummanpuhuvasta puvusta. Ei varmaan tarvinne mainita, että se 38 oli jälleen ainut koko. Tässä vaiheessa ajattelin jo olevani alasti, kun pukua ei vain yksinkertaisesti löydy. Tilasin kuitenkin erään puvun. Hienointa tässä on se, että se _todella_ hieno puku englannista olisi postikuluineen päivineen maksanut kymmenen euroa vähemmän kuin tämä ruma puku Suomesta. Pistää vihaksi nyt niin paljon, ettei paljon osaa sanoin kuvailla.

Eilinen meni siis tosiaan kokoustaessa ja bänditreeneissä. Tässä nyt kuitenkin muutama kuva eiliseltä, jotka eivät millään tavalla liity kahteen edellä mainittuun aktiviteettiin. Hienosti hoidettu taas tämäkin homma. :D



Mulla oli eilen aavistuksen likaiset hiukset, mutten jaksanut laiskuuksissani suihkuunkaan mennä. Ratkaisu: nuttura. Näitä vääntelen aina kun en jaksa tukkaa mitenkään muutenkaan laittaa. Äärettömän helppo ja mielestäni kiva kampaus oikeastaan minkälaisen asun kanssa tahansa. 


Ja samalla katsoin muumijaksoa, jota en ole nähnyt ehkä pieneen ikuisuuteen. Kuva näkyy muuten olevan kivasti väärinpäin, mutta en millään jaksa muokata sitä enää. Koittakaa taittaa niskat jos haluatte nähdä kuvan oikeasta kulmasta. :) Siinä se mennyt viikonloppu jälleen. Sori kirjoitusvirheistä (jos niitä on), en millään jaksa oikolukea tätä enää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti