6. tammikuuta 2011

Rahan ääni

Tänään on ollut taas harvinaisen turha päivä. Ystäväni lähtivät tänään Espooseen ja minunkin oli tarkoitus alunperin lähteä sinne. Velvollisuudentunto pakotti minut kuitenkin jäämään kotiin, sillä kirjoituksiin olisi kerta kaikkiaan nyt luettava. Kuten arvata saattaa lukemisesta ei ole vieläkään tullut mitään, joten nyt vähän harmittaa, että jätin lähtemättä. Jospa nyt saisin loppuviikon aikana edes ensimmäisen kurssin loppuu, ettei tarvitsisi tuntea näin kamalaa syyllisyydentuntoa äärettömästä laiskuudesta. :D Matikantehtäviäkin olisi vielä muutama kymmenen maanantaita varten.


Etten olisi aivan mökkihöperöitynyt, lähdin kävelemään kirpsakkaan pakkasilmaan. Vaikka asteita nyt ei niin valtavasti ollutkaan, niin tuuli teki ilmasta melko jäätävän. Koitin kuvailla hieman läheisellä kalasatamalla yökuvauksella ja kyllähän sillä muutaman ihan hyvänkin kuvan sain napattua. Negatiivinen seikka oli sitten se, että niiden muutaman hyvän kuvan jälkeen kamerani jäätyi totaalisesti, löi luukut kiinni ja valitti patterien loppumista. On suositeltavaa käyttää tehokkaita paristoja. Oh, really??



Eihän siellä pihalla kauaa tarennut, joten ilman etukäteistä varoitusta menin sukulaisteni luokse hakemaan serkustani seuraa. Päätimme pelata klassista Monopolya vähän vähemmän klassisempana versiona. En pidä liiemmin tästä normaalista Monopolysta, mutta pankkikortin kanssa peli on huomattavasti mielenkiintoisempi. Matsimme venyi venymistään molempien korttien katteen kasvaessa, sillä molemmilla ei ollut vielä pystyssä yhtään pytinkiä. 


Jossain vaiheessa peliä korttini saldo näytti 30 miljoonaa ja päätin sitten aloittaa hotellien massatuotannon omille plantaaseilleni. Serkkuni kohtalon sinetöi kuvassa näkyvä kuolemankulma, johon olin istuttanut muutaman hotellin hänelle ansaksi. Kyllähän se peli sitten lopulta päättyikin, minun voittooni. Tietenkin. ;) Rahan ääni.


Samalla ovenavauksella kanssani sukulaisteni luota lähti heidän kissansa, Mirkku. Kissa sattui sattumalta samoihin raameihin tuon kauniin lyhdyn kanssa, jota kuvailin. Yritin ikuistaa kissan uudemmankin kerran, mutta sille tulikin kiire hiirijahtiin ja kuvat jäivät napsimatta. Tosin ei kameran patteritkaan olisi enää kauan kestäneet, joten suuntasin kotiin muihin hommiin.

Olen tänään viisastunut jo melko paljonkin, mutta haluaisin vielä tietää, että kuinka saan tuon bannerin yhtä leveäksi kuin blogipohja? Kuvat ovat nyt suuremmat kuin ennen. En tajua miksi olen tihrustanut niitä pieniä, kun nämä suuremmat ovat paljon selkeämpiä ja parempia. Huh, tänään olenkin uurastanut blogin kimpussa oikein urakalla. 

2 kommenttia:

  1. Hieno tuo viimeinen kisukuva, kissan silmä on sivusta päin niin hieno ! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos. :) Vähän vahingossa sain tuommosen otoksen mutta. :D

    VastaaPoista