3. tammikuuta 2011

Lupaukset uudelle vuodelle


Ennen vuoden vaihtumista pohdin uudenvuodenlupauksia. Hyvin useinhan ne ovat vain päähänpistoja keksiä väkisin jotain, mitä haluaisi petrata seuraavana vuonna, mutta todellisuudessa mitään muutosta ei koskaan tapahdu. Olen itsekin tehnyt lupauksia melkein joka vuoden päätteeksi, hyvin usein tuloksetta. Minä olen melkein joka vuodenvaihteessa päättänyt aloittaa vuoden kestävän karkkilakon. Joillakin se toimisi, minulla ei. Puoli vuotta taitaa olla suunnilleen pisin aika, jonka olen lakkoillut. Olen tehnyt myös henkilökohtaisia päätöksiä, jotka eivät ole myöskään pitäneet. Sen takia mietin, että jos jättäisin lupaukset kokonaan tekemättä. Lopulta päädyin kuitenkin listaamaan ylös muutamia asioita, joita haluaisin tämän vuoden aikana toteuttaa.


Vuonna 2011 minä aion:

♥ rajoittaa suklaansyöntiäni
♥ lukea enemmän Raamattua
♥ käydä enemmän seurakunnassa
♥ suorittaa loppurutistuksen lukiossa ja saada ylioppilaslakin
♥ valmistautua pääsykokeisiin parhaimman kykyni mukaan
♥ toivottavasti vastaanottaa opiskelupaikan
♥ toteuttaa unelmia
♥ pitää hauskaa

Ps. Mistä ihmeen syystä tuo riviväli on yhtäkkiä heittänyt totaalisesti häränpyllyä?  Ärsyttää.
Pps. Pääsin viimeinkin eroon niistä punaisella sahalaitaviivalla alleviivatuista sanoista, koska tajusin, että tämän selaimen asetuksissa lukee, että oikeinkirjoitus tarkistetaan kaikista kirjoitetuista teksteistä. Ja kirjoituskieli englanti. Jees vähän mä oon fiksu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti